Helsingin pormestari Daniel Sazonov vieraili elokuussa 2026 Naistenklinikalla onnittelemassa Lehtolan perhettä. (Kuva: Helsingin kaupunki / Outi Neuvonen)

Poliitikon kannattaa poseerata pienokaisten kanssa

Helsingin pormestari Daniel Sazonov liittyi perjantaina 14. elokuuta 2026 mukaan poliittisen kuvaston pitkään kansainväliseen perinteeseen. Hän vieraili Naistenklinikalla onnittelemassa Lehtolan perhettä ja samana yönä kello 00.03 syntynyttä vauvaa, joka sai kunnian symboloida Helsingin 700 000 asukasta. Poliitikot ovat ymmärtäneet poseerata pienokaisten kanssa jo ennen kameran keksimistä – ainakin 1800-luvun alkupuoliskolta lähtien.

Kuva Helsingin pormestarista yhdessä vanhempien ja vastasyntyneen kanssa on suomalaisessa politiikassa melko poikkeuksellinen, kun taas Yhdysvalloissa ja Britanniassa poliitikon ja äänestäjän vauvan kohtaaminen kuuluu politiikan peruskuvastoon. Tapa syntyi jo ennen valokuvausta, kun lehtikuvistukset olivat piirroksia. Viime vuosikymmeninä vauvoja ja pieniä lapsia ovat kameroiden edessä kohdanneet niin brittiläiset pääministeriehdokkaat, ranskalainen äärioikeisto kuin Venäjän Vladimir Putin.

Eurooppalaisessa kuvastossa sama ele voi tarkoittaa hyvin erilaisia asioita. Parlamentaarisessa vaalikampanjassa vauva toimii yleensä pikaväylänä ehdokkaan inhimillistämiseen. Autoritaarisessa järjestelmässä lapsi voi olla osa laajempaa kertomusta johtajasta kansakunnan suojelijana, isänä ja tulevaisuuden takaajana.

Tunneviestinnän kannalta vauvojen politisointi on tehokasta. Vauva tekee vallankäyttäjästä hetkeksi pehmeän, helposti lähestyttävän ja tavallisen ihmisen. Pukuun pukeutunut poliitikko ei kuvassa käsittele budjettia, sotaa tai veroja. Hän pitää sylissään jotain pientä ja haavoittuvaa.

Vieraiden ihmisten vauvojen ja pienokaisten kanssa poseeraaminen on nimenomaan miespoliitikkojen kuvastoa. Naispoliitikot, kuten lastaan eduskunnassa kohua herättäen imettänyt Vihreiden Janina Andersson, esiintyvät yleensä omien lastensa kanssa – jos esiintyvät.

Miespoliitikolle vauva/pienokaiskuvastoon pakkautuu poliittisesti hyödyllisiä mielleyhtymiä: perhe, turvallisuus, tulevaisuus, jatkuvuus, luottamus ja seuraava sukupolvi. Aikaisemmin sillä pyrittiin tietoisesti myös vetoamaan naisäänestäjiin. Vuoden 1920 presidentinvaalien yhteydessä demokraattien James M. Coxia kuvailtiin jopa ehdokkaaksi, joka osasi suudella muiden vauvoja niin vakuuttavasti, että vaikutti aikalaisarvioiden mukaan naisten silmissä lähes voittamattomalta.

Vauvan toinen etu on, ettei lapsella ole puoluetta eikä poliittista mielipidettä. Kuva voi välittää tunnetta ilman varsinaista poliittista sanomaa. Katsojan ei tarvitse tietää mitään politiikkaohjelmasta ymmärtääkseen sen. Ennen kaikkea viesti toimii valokuvana. Television ja myöhemmin sosiaalisen median aikana vanhasta eleestä on tullut entistä arvokkaampi, sillä mielikuva vauva tai pienokainen sylissään olevasta poliitikosta hymyilevänä, hellänä ja ihmisten keskellä viihtyvänä päättäjänä leviää nopeasti yhä laajemmalle yleisölle.

Historioitsija Ruth Ben-Ghiat on kuvannut, kuinka Mussolinista lähtien autoritaariset johtajat ovat käyttäneet henkilökulttia sitoakseen ihmiset itseensä ja rakentaakseen kuvan kyvykkäästä, lähes erehtymättömästä vallankäyttäjästä. Lapsikuvasto sopii tähän hyvin, koska siihen voidaan yhdistää sekä voima että hellyys.

Tässä suhteessa Putin kuuluu eurooppalaiseen perinteeseen, jolla on kaksi eri juurta. Hän käyttää demokraattisista kampanjoista tuttua, helposti ymmärrettävää poliitikko ja lapsi -kuvaa. Venäjän oma poliittinen historia antaa sille samalla paljon raskaamman taustan, jossa johtajaa on jo lähes vuosisadan ajan esitetty kansakunnan henkilöityneenä suojelijana.


Andrew Jackson ei suostunut suutelemaan vauvaa

Yhdysvaltain seitsemäs presidentti (1829–1837) Andrew Jackson (1767–1845) ei innostunut vauvojen suutelusta poliittisia tarkoitusperiä varten.

Amerikkalaisen Baby kissing -perinteen varhaisin tunnettu tapaus ulottuu vuoteen 1833 ja presidentti Andrew Jacksoniin. Jackson oli presidenttinä kiertueella New Jerseyssä, kun nainen ojensi hänelle pienen lapsensa.

Jackson ihasteli lasta julkisesti, mutta varsinaisen suudelman hän ulkoisti sotaministerilleen John Eatonille. Presidentti ojensi vauvan Eatonille ja käski tämän suudella lasta. Tarina julkaistiin myöhemmin muun muassa Cosmopolitanissa vuonna 1888.

Jacksonin seuraajan, Martin Van Burenin kerrotaan jo suudelleen vauvoja itse. Vuonna 1886 Babyhood-lehti raportoi, että useimmat Yhdysvaltain presidentit olivat hyväksyneet vauvojen suutelemisen suorastaan presidentin virkaan kuuluvaksi velvollisuudeksi.

Toinen vauvojen suutelemista vältellyt presidentti oli Grover Cleveland, jonka kerrotaan karttaneen tapaa. Ehkä hän kuitenkin vältteli vauvojen suutelemista siksi, ettei halunnut muistuttaa yleisöä ja toimittajia siitä, että hän oli saanut aviottoman lapsen.

Grover Cleveland (1837–1908) kieltäytyy kuvassa suutelemasta jälleen yhtä vauvaa, tällä kertaa omaansa.  Hän oli Yhdysvaltain 22. ja 24. presidentti vuosina 1885–1889 ja 1893–1897. (Kuva: Library of Congress)

Perinne liittyi 1800-luvulla syntyneeseen amerikkalaiseen suuriin väkijoukkoihin vaikuttamiseen tavoittelevaan kampanjointiin, jota omalla tavallaan toi Suomeen vasta Urho Kekkonen vuoden 1956 laajalla vaalikiertueellaan. Yhdysvalloissa vaalikampanjat muuttuivat jo vuosisataa aiemmin, Jacksonin aikana,  kansanjuhliksi, joissa käytettiin kulkueita, tunnuksia, grillejä, juomia ja ehdokkaan henkilökohtaista kosketusta äänestäjiin. Vauvan vastaanottaminen syliin sopi tähän täydellisesti.

Jo Dickens irvi poliittisia vauvatemppuja

“He’s kissing ’em all!” (Kuvitus: Thomas Nast, 1873)

Britanniassa kirjailija Charles Dickens kuvasi poliitikon vauvojen suutelemista teoksessaan Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit (The Pickwick Papers), jonka ensimmäiset osat ilmestyivät jo vuonna 1836. Vauvojen suuteleminen ei siis ole puhtaasti amerikkalainen keksintö.

Romaanin Eatanswillin vaalikohtauksessa ehdokas Samuel Slumkeylle järjestetään joukko lapsia vastaanotettaviksi. Vaalipäällikkö Perker tietää täsmälleen, mitä tarvitaan. Lasten päähän taputtaminen tekee vaikutuksen yleisöön, mutta vielä parempaa olisi suudella yhtä. Slumkey ylittää odotukset ja ryhtyy suutelemaan niitä kaikkia. Yleisö hurraa.

Kohtaus on satiiria, joten irvailtavan aiheen oli oltava Dickensin lukijoille tunnistettava. Newcastle Universityn vaalihistoriaa käsittelevässä tutkimushankkeessa on jäljitetty 1700-luvun ja 1800-luvun alun Britanniaan kampanjointia, jossa ehdokkaiden suudelmat, kädenpuristukset ja erityisesti heidän puolisoidensa henkilökohtaiset kontaktit äänestäjäperheisiin olivat osa vaalityötä. Tutkija Matthew Cragoe on kuvannut, kuinka suutelemisesta kehittyi viimeistään 1800-luvulla isällinen ele, jolla ehdokas osoitti läheisyyttä tavallisiin äänestäjiin.

USA:ssa Theodore Roosevelt Centerin kokoelmissa on vuoden 1908 Puck-parodialehden pilapiirros, jossa presidenttiehdokkaat William Howard Taft ja William Jennings Bryan suorittavat muiden kampanjarutiinien joukossa myös vauvojen suutelemista.

Kaikki eivät pitäneet poliittisesta vauvaperinteestä. Presidentti William McKinleyn kerrottiin 1890-luvulla vältelleen vauvojen suutelemista ja tyytyneen vain kättelemään lapsia. Naisten oikeuksien pioneeri Elizabeth Cady Stanton puolestaan arvosteli tapaa sekä hygienian että lasten oikeuksien näkökulmasta.

 

Carterista Reaganiin ja Obamaan

Jimmy Carter kiersi vuoden 1976 kampanjassaan Yhdysvaltoja lähes tuntemattomana Georgian entisenä kuvernöörinä ja rakensi menestystään poikkeuksellisen voimakkaasti henkilökohtaisilla kohtaamisilla. Huhtikuussa 1976 hän nosti Pennsylvaniassa syliinsä pienen Maura Sammonin. Tilanteesta otettu valokuva säilyi perheen hallussa vuosikymmeniä. Sammonin perhe muisteli myöhemmin Carterin kulkeneen kampanjatilaisuudessa suutelemassa vauvoja ja nostamassa lapsia syliinsä.

Carter jatkoi vauvannostelua presidenttinä. Washington Post kuvasi vuonna 1979 presidenttiehdokkaan vierailua Iowassa lähes täydellisenä amerikkalaisena poliittisena kuvaoperaationa, ”photo opportunityna”. Carter poseerasi jokilaivan edessä, suuteli vauvoja, piteli maissintähkää ja esiintyi maatalouskoneiden keskellä.

Ronald Reagan teki samaa vuoden 1984 uudelleenvalintakampanjassaan. Time kuvasi hänen kiertävän väkijoukkoja, kättelevän satoja ihmisiä, suutelevan vauvoja ja jakavan nimikirjoituksia.

Bill Clintonin kaltaiselle luontaisesti ulospäinsuuntautuneelle poliitikolle ihmisten koskettamisesta, halaamisesta ja vauvojen kohtaamisesta tuli keskeinen osa hänen poliittista persoonaansa.

Kampanjakiertueellaan Barack Obama suutelemassa valkoihoista vauvaa. Kuva toimii myös roturistiriitoja sovittelevana viestinä.

Barack Obama puolestaan paljasti vuoden 2020 koronakampanjan aikana, kuinka syvälle rituaali oli juurtunut amerikkalaiseen politiikkaan. Hän huomasi yleisössä vastasyntyneen ja totesi kaipaavansa vauvojen suutelemista, jota pandemia esti.

Ilmaisusta shaking hands and kissing babies, kätellä ja suudella vauvoja, onkin tullut englanninkielisessä maailmassa yleinen kielikuva ruohonjuuritason kampanjoinnille. Sillä voidaan kuvata myös poliitikkoa, joka ei varsinaisesti kohtaa yhtäkään vauvaa.

Blair, Hague, Cameron ja Starmer jatkoivat vanhaa rituaalia

Vauvojen hyödyntäminen poliittisessa kuvastossa on jatkunut myös Britanniassa. Vuoden 2001 parlamenttivaalien kampanjasta The Guardian kirjoitti lähes lakonisesti: konservatiivijohtaja William Hague suutelee vauvaa. Samassa katsauksessa käsiteltiin kampanjan lukuisia huolellisesti järjestettyjä kuvaustilaisuuksia.

David Cameron teki saman vuoden 2010 vaalikampanjassaan. Hänen kampanjabussikiertueetta kuvaavassa artikkelin kuvassa The Guardian kutsui Cameronin suutelemaa pienokaista kampanjansa ensimmäiseksi vauvaksi. Kenties ironinen sanavalinta kertoo eleen rituaalisuudesta. Vauva kuului kampanjan odotettuun kuvastoon siinä missä tehdasvierailu tai pubikäynti.

Vuonna 2011 konservatiivikansanedustaja Mark Field kertoi parlamentissa käyttäneensä ehdokkaana vuosia ovien kolkutteluun ja vauvojen suuteluun. Ilmaisu kirjattiin Britannian parlamentin viralliseen Hansard-pöytäkirjaan.

Vauvat osaavat olla myös arvaamattomia poliittisia viestijöitä. Vuoden 2024 vaaleissa Keir Starmerin viimeisessä kampanjatilaisuudessa Skotlannissa paikalle oli tullut kannattajia vastasyntyneiden lastensa kanssa. Onnekseen Labourin kampanjaväki kuitenkin arvioi tilanteen medialle liian arvaamattomaksi ja odotti, kunnes toimittajat olivat poistuneet. Vasta tämän jälkeen Starmer meni tapaamaan vauvoja. Yksi heistä alkoi välittömästi oksentaa tulevan pääministerin päälle.

 

Äärioikean Jean-Marie Le Pen suuteli mustaa vauvaa

Ranskassa äärioikeistolaisen Front Nationalin johtaja Jean-Marie Le Pen kuvattiin suutelemassa vauvaa Pariisissa 1. toukokuuta 2002, vain muutamaa päivää ennen presidentinvaalien toista kierrosta. Le Pen oli juuri järkyttänyt Ranskaa etenemällä loppukilpailuun Jacques Chiracia vastaan. Voimakkaasti maahanmuuttoa vastustaneesta Le Penistä on kuvatoimistojen arkistoissa kuva, jossa hän pitelee pientä tummaihoista tyttöä sylissään ja suutelee tätä poskelle vieraillessaan Zairessa vuonna 1987.

Le Penin kaltainen kovaa poliittista imagoa rakentava ehdokas hyötyy siitä jopa enemmän kuin valmiiksi lempeänä tunnettu poliitikko. Lapsen haavoittuvuus muodostaa voimakkaan vastakuvan johtajan kovuudelle.

Vauva ilmaisee kuvassa jotakin, mitä poliitikon ei tarvitse itse lausua: tämän ihmisen käsiin voi turvallisesti antaa kaikkein arvokkaimman ja puolustuskyvyttömimmän.

Saksassa äitihahmo korvasi vauvarituaalin

Myös Saksasta löytyy runsaasti poliitikkojen ja lasten yhteiskuvia, mutta amerikkalaistyyppinen järjestelmällinen vauvojen suuteleminen on viime vuosikymmeninä vähemmän keskeinen kampanjaperinne kuin Britanniassa.

Angela Merkelin tapauksessa kiinnostavammaksi muodostui kokonainen äitihahmo. Lapsettomasta liittokanslerista tuli saksalaisessa julkisuudessa “Mutti”, äiti. Vuoden 2017 kampanjassa tätä vuosien aikana rakentunutta hahmoa hyödynnettiin edelleen Merkelin turvallisuutta ja vakautta korostavassa julkisessa kuvassa.

Vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen lukuisat Saksaan saapuneet pakolaisperheet antoivat vastasyntyneille tyttärilleen nimeksi Angela Merkel tai Angela. Die Zeit jäljitti vuonna 2018 näiden lasten ja heidän perheidensä kohtaloita.

Poliitikon täytyy kirjaimellisesti suudella vauvaa hyödyntääkseen samaa symbolista aluetta. Vanhemmuus, suojeleminen, turvallisuus ja tulevaisuus muodostavat poliittisessa kuvastossa kokonaisuuden.

Ruotsin arkinen lapsikuvasto

Ruotsalaisessa poliittisessa kuvastossa perhe-elämä ja lastenhoito ovat usein esiintyneet osana ajatusta tavallisesta arjesta ja pohjoismaisesta perhepolitiikasta.

Kesäkuussa 2026 Ruotsin ilmastoministeri Romina Pourmokhtari vei kolmen kuukauden ikäisen poikansa Adamin EU:n ympäristöministerien kokoukseen Luxemburgiin. EU:n neuvoston mukaan kyseessä oli ensimmäinen tunnettu kerta, jolloin vauva oli mukana tällaisessa ministerikokouksessa. Pourmokhtari kertoi halunneensa samalla havainnollistaa, ettei naisen pitäisi joutua valitsemaan poliittisen uran ja äitiyden välillä.

Jälleen poliitikon mukana lapsi tekee abstraktista politiikasta henkilökohtaista ja tarjoaa valokuvalle emotionaalisen huomion keskipisteen.

Putin ja vatsaan annettu suudelma

Venäjällä lasten ja johtajan suhde sisältää kokonaan toisen historiallisen kerrostuman. Vladimir Putinin tunnetuimpiin lapsikohtaamisiin kuuluu kesäkuu 2006. Putin tapasi Kremlin alueella viisivuotiaan Nikita Konkinin, nosti tämän paidan ylös ja suuteli poikaa vatsaan. Kohtaus herätti niin paljon ihmetystä, että Putin joutui myöhemmin vastaamaan sitä koskevaan kysymykseen internetlähetyksessä.

Hän selitti pojan vaikuttaneen samaan aikaan hyvin vakavalta ja puolustuskyvyttömältä ja kertoi halunneensa hellitellä tätä “kuin kissanpentua”.

Tapaus oli erikoinen, mutta lasten suuteleminen itsessään ei ole Putinille harvinaista. Hänet kuvattiin esimerkiksi vuonna 2010 suutelemassa vauvaa vierailullaan Nevskaja Dubrovkassa Pietarin lähistöllä. Kansainvälisten kuvatoimistojen arkistoissa on lukuisia vastaavia kuvia.

Vuonna 2024 riippumaton venäläinen tutkivan journalismin projekti Možem Objasnit arvioi Putinin suudelleen julkisesti vähintään 29 lasta presidenttikautensa aikana. Tarkkaa lukua on vaikea todentaa.

Stalin oli koko kansan aurinkoinen isä

Putinin kuvia on houkuttelevaa tarkastella suoraan Stalin-jatkumona.

Stalinin ajan lasten käyttäminen poliittisessa propagandassa oli kuitenkin huomattavasti järjestelmällisempää. Lapset kuuluivat itse Stalinin henkilökultin ydinkuvastoon. Propagandajulisteissa Stalin saatettiin esittää lasten ympäröimänä isähahmona, joka suojeli koko Neuvostoliiton tulevaisuutta.

Australian National Universityn laajassa Stalin-julisteiden tutkimuksen mukaan propagandassa Stalin esitettiin eri kansojen lasten isänä ja jopa valon lähteenä, josta säteilevä valo lankesi kansan ylle. Eräässä vuonna 1939 julkaistussa julisteessa nämä kaksi ajatusta, isä ja lähes yliluonnollinen johtaja, yhdistyvät suoraan.

Tutkimuksessa tällaisesta kuvastosta käytetään käsitettä “ruler and child”, hallitsija ja lapsi. Myös Neuvostoliiton propagandassa lapsi edusti tulevaisuutta, puhtautta ja kiitollisuutta, johtaja puolestaan turvallisuutta ja isällistä valtaa.

Suomalainen ilmaisu “Isä Aurinkoinen” tavoittaa tästä vain osan. Stalinin propagandassa johtaja oli yhtä aikaa kansakunnan isä, opettaja, suojelija ja tulevaisuuden mahdollistaja.

 

Myös Hitler ymmärsi lapsikuvan voiman

Natsi-Saksan propagandassa lapsilla oli keskeinen asema. Hitler-Jugendin ja koulujärjestelmän kautta lapsista tehtiin ideologisesti uuden Saksan tulevaisuuden ruumiillistumia. Yhdysvaltain Holocaust Memorial Museumin mukaan natsipuolue suuntasi propagandaansa erityisesti nuoriin ja esitti liikkeensä nuorekkaana, vahvana, eteenpäin katsovana ja toiveikkaana.

Hitleristä levitettiin myös kuvia lasten kanssa. Nürnbergin dokumentaatiokeskuksen kokoelmassa on esimerkiksi vuoden 1934 puoluekokouksen yhteydessä otettu valokuva Hitleristä pienen tytön kanssa.

Natsien propagandassa lapsen tehtävä ulottui paljon pidemmälle kuin hetkelliseen ehdokkaan pehmentämiseen. Lapsi oli kuva siitä kansasta, jonka diktatuuri väitti rakentavansa.

Benito Mussolinin Italiassa järjestelmä oli samankaltainen. Fasistinen valtio suuntasi koulujärjestelmänsä ja lastenjärjestönsä uuden fasistisen italialaisen kasvattamiseen. Mussolinin henkilökultissa hänen kuvansa rakennettiin tietoisesti samanaikaisesti sotilaaksi, urheilijaksi, perheenisäksi ja tavalliseksi kansanmieheksi.

Miksi lapsi toimii niin hyvin?

Poliittista vauvansuutelua vuodelta 1910.

Lapsen poliittinen tehokkuus perustuu poikkeuksellisen yksinkertaiseen kuvalliseen yhtälöön.

Aikuinen poliitikko edustaa valtaa. Vauva edustaa täydellistä riippuvuutta toisista ihmisistä. Kun nämä kaksi asetetaan samaan kuvaan, katsojalle tarjotaan testi: miltä vallankäyttäjä näyttää pitäessään sylissään jotakin täysin puolustuskyvytöntä?

Demokraattisessa kampanjassa vastaus pyritään tekemään helpoksi. Ehdokas näyttää lempeältä, turvalliselta ja tavalliselta ihmiseltä. The Guardian on tiivistänyt mekanismin osuvasti huomauttamalla, että vauvan pitäminen tai suuteleminen on yksi vanhimmista tavoista “inhimillistää” poliitikko.

Autoritaarisessa kuvastossa viesti kasvaa suuremmaksi. Johtaja suojelee lasta, joten hän suojelee tulevaisuutta. Hän suojelee tulevaisuutta, joten hän suojelee kansakuntaa. Lapsen ja johtajan fyysisestä läheisyydestä rakennetaan symbolinen suhde koko kansan ja johtajan välille.

Historioitsija Ruth Ben-Ghiat on kuvannut, kuinka Mussolinista lähtien autoritaariset johtajat ovat käyttäneet henkilökulttia sitoakseen ihmiset itseensä ja rakentaakseen kuvan kyvykkäästä, lähes erehtymättömästä vallankäyttäjästä. Lapsikuvasto sopii tähän erinomaisesti, koska siihen voidaan yhdistää sekä voima että hellyys.

Tässä suhteessa Putin kuuluu eurooppalaiseen perinteeseen, jolla on kaksi eri juurta. Hän käyttää demokraattisista kampanjoista tuttua helposti ymmärrettävää poliitikko ja lapsi -kuvaa. Samalla Venäjän oma poliittinen historia antaa kuvalle paljon raskaamman taustan, jossa johtajaa on jo lähes vuosisadan ajan esitetty kansakunnan henkilöityneenä suojelijana.

Ja juuri siksi poliitikon sylissä oleva vauva on niin tehokas poliittinen kuva. Katsojan ei tarvitse tietää mitään politiikkaohjelmasta ymmärtääkseen sen.

Suomessa syödään yhdessä makkaraa

Suomalaisesta vaaliperinteestä vastaavaa järjestelmällistä vauvojen suutelemisen kulttuuria ei juurikaan ole. Jos Britanniassa kuninkaankin pitää poliitikkojen tapaan mennä paikallispubiin oluelle, niin Suomessa poliitikon perinteinen kansankontakti on ollut tori, kahvikuppi, makkara, kädenpuristus ja keskustelu.

Lapsia toki esiintyy suomalaisessa poliittisessa kuvastossa, mutta lähinnä silloin, kun poliitikko saa omia lapsia. Mauno Koivisto nousi suosioon tuomalla esiin muun muassa hänen vaimonsa Tellervo Koiviston villasukkien parsimisen. Myöhemmin pariskunnan ainoasta lapsesta Assista ja isä-Maunosta on julkaistu hellyyttäviä kotialbumikuvia.

Vaikka presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio ovat pitäneet matalaa profiilia perhe-elämästään, heidän poikansa syntymä helmikuussa 2018 pian presidentinvaalien jälkeen sai valtavan julkisuuden. Niinistön toinen presidenttikausi alkoi 1. helmikuuta 2018. Päivää myöhemmin, 2. helmikuuta 2018, Sauli Niinistön ja Jenni Haukion poika Aaro Veli Väinämö Niinistö syntyi Helsingin Naistenklinikalla.

Mutta vieraan vauvan nostaminen ehdokkaan syliin ei sen sijaan ole ainakaan vielä rantautunut Suomeen.

Lähisukulainen Sazonovin vauvakuvalle löytyy kuitenkin Tampereelta. Vuonna 2014 Tampereen silloinen pormestari, Sazonovin kokoomuslainen puoluetoveri Anna-Kaisa Ikonen, vieraili Vuoreksessa onnittelemassa vauvaa, jonka katsottiin olevan uuden kaupunginosan tuhannes asukas. Pormestari toi lapselle lahjaksi tossut.

Sazonovin ja Lehtolan perheen kuva liittyy paljon selvemmin vanhaan poliittiseen kuvaperinteeseen. Tässä tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole vaalikampanjasta, vaikka eduskuntavaalit ovat vastassa ensi keväänä. Varsinaisesti nyt kuvattu vauva toimii kaupungin tulevaisuuden symbolina. Sazonovin mainekolhuja saaneelle puolueelle pehmeitä arvoja viestivä kuva ei ainakaan ole haitaksi.

Kenties Sazonovin vauvakuva avaa Suomessa portit uudenlaiseen politiikan vaaliviestintään. Poliitikko puhuu tulevaisuudesta jatkuvasti. Ja vauvaa parempaa tunneviestinnän symbolia tulevaisuudesta ei vielä ole keksitty.


Lue lisää:

Tagged with , ,