Suomen kasvu alkaa opettajasta – Kahdentoista kohdan ohjelma koulutuksen, tutkimuksen ja osaamisen palauttamiseksi Suomen tärkeimmäksi kasvutekijäksi

Suomen pitkän aikavälin talouskasvu ratkaistaan siinä, kuinka osaavaa työvoimaa maassa on ja kuinka hyvin osaaminen muuttuu tutkimukseksi, innovaatioiksi, yrityksiksi ja tuottavuudeksi. Suomen koulutustaso on jäänyt kilpailijamaista jälkeen samaan aikaan, kun koulutuksen rahoitus, opettajien työolot ja tutkimuksen toimintaympäristö ovat joutuneet kasvavan paineen alle. Seuraavan suuren suomalaisen kasvupolitiikan pitää siksi alkaa opettajista, kouluista, ammattiopistoista, ammattikorkeakouluista, yliopistoista ja tutkitusta tiedosta.

Suomen talouskasvusta puhuttaessa huomio kiinnittyy helposti veroihin, työmarkkinoihin, investointitukiin ja yritysten sääntelyyn. Pitkällä aikavälillä vielä perustavampi kysymys on se, kuinka paljon Suomessa on osaamista.

Suomen Pankin pitkän aikavälin kasvuennusteessa inhimillinen pääoma on suoraan yksi työn tuottavuutta määrittävistä tekijöistä. Pankki nostaa erityiseksi ongelmaksi sen, että nuorten sukupolvien koulutustason nousu on pysähtynyt finanssikriisin jälkeisenä aikana. Aiemmin työmarkkinoille tullut ikäluokka oli järjestelmällisesti paremmin koulutettu kuin työmarkkinoilta poistunut. Tämä kasvua tukenut mekanismi on heikentynyt.

OECD:n luvut kertovat saman ongelman toisesta suunnasta. Suomessa 25–34-vuotiaista 39 prosentilla oli korkea-asteen tutkinto vuonna 2024. OECD-maiden keskiarvo oli 48 prosenttia. Vielä ongelmallisempaa on kehityksen suunta: Suomi kuuluu harvoihin OECD-maihin, joissa nuorten aikuisten korkeakoulutusaste on viime vuosina laskenut.

Samaan aikaan korkeakouluopiskelijaa kohden käytetty reaalinen rahoitus laski Suomessa 14 prosenttia vuosina 2015–2022. OECD-maissa se kasvoi keskimäärin yhdeksän prosenttia.

Koulutustason nostamisen epäonnistumisesta on tullut kasvupolitiikan keskeinen rakenteellinen ongelma.

Opettajien reaalipalkat ovat laskeneet

Ammattikorkeakoulujen parhaillaan jatkuva työriita konkretisoi yhden koulutuspolitiikan vaikeimmista kysymyksistä.

OAJ:n lakkovaroitukset koskevat kuutta ammattikorkeakoulua. Lakot on ilmoitettu alkaviksi 1. ja 8. syyskuuta, ellei sopua synny. Kiistan keskeinen kysymys on tekniikan ja liikenteen opettajien 750–1 000 euron kuukausittainen saatavuuslisä. Lisän tarkoitus on auttaa ammattikorkeakouluja saamaan opetustehtäviin ammattilaisia, joista ne kilpailevat teollisuuden ja muun yksityisen sektorin kanssa.

Työriidan yksityiskohtainen ratkaisu kuuluu työmarkkinaosapuolille. Sivista korostaa, ettei sen hyväksymä kesäkuun sovintoehdotus olisi laskenut nykyisten opettajien palkkoja. OAJ puolestaan katsoo, ettei ratkaisu olisi turvannut palkkakehitystä tulevaisuudessa.

Politiikalle jää silti ratkaistavaksi olennainen kysymys: Kuinka ammattikorkeakoulu saa hyvän sähköinsinöörin, ohjelmistokehittäjän tai muun teknisen osaajan opettajaksi, jos hän saa teollisuudesta olennaisesti paremman toimeentulon?

Samaa kysymystä pitää esittää koko opettajakunnasta. OECD:n mukaan suomalaisen alakoulun opettajan todellinen reaalipalkka oli vuonna 2024 noin viisi prosenttia alempi kuin vuonna 2015. Alemman toisen asteen opettajien lakisääteinen reaalipalkka laski vuosina 2015–2023 noin kuusi prosenttia, kun vertailumaissa palkat keskimäärin nousivat.

Opettajan ammatin vetovoima kuuluu siten myös talouspolitiikkaan. Jos Suomi ei saa parhaista nuorista riittävästi opettajia, vaikutus näkyy vuosikymmenten päästä koko työvoiman osaamisessa.


1. Kansallinen koulutus- ja osaamissopimus vuoteen 2040

Suomeen tulee tehdä parlamentaarinen koulutuksen rahoitussopimus samalla pitkäjänteisyyden ajatuksella kuin T&K-rahoituksesta on tehty parlamentaarisia linjauksia.

Tavoitteena on lopettaa koulutuspolitiikan jatkuva heiluriliike.

Hallituskauden aikana ei tehdä yllättäviä pysyviä leikkauksia koulutukseen tai tutkimuksen perusrakenteisiin ilman julkista vaikutusarviota koulutustasoon, osaajatarjontaan ja pitkän aikavälin talouskasvuun.

Rahoitukselle laaditaan vähintään kymmenen vuoden kehityspolku.

Kun ikäluokat pienenevät, koulutusmenoja ei automaattisesti leikata samassa suhteessa. Osa väestörakenteen tuomasta säästöstä käytetään opetuksen laadun, erityisen tuen ja koulutustason parantamiseen.

Suomen koulutusmenojen pitää olla investointi, jonka reaalista tuottoa seurataan samalla vakavuudella kuin liikenne- ja teollisuusinvestointeja.

2. Opettajasta Suomen avainammatti

Kun Suomi paistatteli kansainvälisen PISA-tutkimuksen kärjessä, suomalaisten opettajien keskeinen rooli menestyksessä sai paljon myönteistä huomiota. Kun vertailumenestys hiipui, unohtui myös huomio opettajien keskeisestä roolista koulutuksen laatuun. Niinpä opettajan ammatin houkuttelevuudesta tulee tehdä kansallinen kilpailukykykysymys.

Opettajien palkoista sovitaan jatkossakin työmarkkinajärjestelmän kautta. Julkisella vallalla on silti vastuu siitä, että koulujen ja korkeakoulujen rahoitus mahdollistaa kilpailukykyisen palkkauksen.

Suomessa tulisikin ottaa käyttöön opettaja-ammatin kilpailukykyindikaattori tai vastaava tilannearvion työkalu.

Riippumaton arvio tehtäisiin esimerkiksi kahden vuoden välein. Siinä verrattaisiin eri opettajaryhmien ansiotason, työolojen, työkuorman ja alanvaihdon kehitystä muihin vastaavan koulutustason asiantuntija-ammatteihin.

Jos opettajan suhteellinen ansiotaso heikkenee pitkäjänteisesti, se otetaan huomioon koulutuksen rahoituskehyksissä ja työmarkkinaratkaisuissa.

Erityisen työvoimapulan aloilla pitää voida käyttää saatavuuslisiä ja muita palkkaelementtejä.

AMK-kiistassa juuri tästä on pohjimmiltaan kyse. Tekniikan opettajasta kilpailevat samaan aikaan ammattikorkeakoulu, teknologiayritys, suunnittelutoimisto ja teollisuus.

Suomella ei ole varaa ratkaista kilpailua siten, että parhaat osaajat katoavat järjestelmällisesti opetuksesta.

3. Opettajalle takaisin aika opettaa

Palkka ratkaisee vain osan ammatin vetovoimasta. Opettajan pitää pystyä tekemään sitä työtä, johon hänet on koulutettu.

Hallinnollista raportointia, jatkuvia hankkeita, päällekkäisiä järjestelmiä ja tarpeetonta dokumentointia tulee vähentää.

Oppimisen tukeen tulee palkata riittävästi erityisopettajia ja muuta henkilöstöä.

OAJ:n vuoden 2026 kyselyssä 51 prosenttia opettajista arvioi, ettei oppilaskohtaisia tukipäätöksiä pystytä tekemään lasten todellisen tarpeen mukaisesti.

Myös työturvallisuuteen tarvitaan valtakunnallinen ohjelma. OAJ:n vuoden 2026 työolobarometrissa joka viides peruskoulussa työskentelevä vastaaja kertoi joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi. Ammatillisessa koulutuksessa työtyytyväisyys oli koulutusasteista heikoin ja alanvaihtoaikeet olivat lisääntyneet.

Opettajan työrauha on samalla oppilaan oppimisrauha.

4. Perustaidot takaisin koulun ensimmäiseksi tehtäväksi

Suomen koulutusjärjestelmä tulee rakentaa jälleen vahvan lukutaidon, matematiikan, luonnontieteiden, kielten ja yleissivistyksen varaan. Kolmansien kielten opiskelun romahtaminen on merkittävä ongelma Suomen kansainvälistymisen, viennin ja jopa EU-ammattilaisten riittävyyden kannalta. Pelkkä ruotsi ja englanti eivät suomen ohella riitä. Suomi ja sen vientiteollisuus tarvitsevat lisää vieraiden kielten ja kulttuurien osaajia.

Ensimmäisen kuuden kouluvuoden aikana painopiste tulee siirtää perustaitoihin. Oppimisvaikeudet täytyy tunnistaa aikaisessa vaiheessa.

Erityisopettajan tuki tulee järjestää ennen kuin ongelmat ehtivät kasaantua. Oppimistuloksia tulee seurata valtakunnallisesti nykyistä systemaattisemmin, kuitenkin ilman koulujen muuttamista mekaaniseen testikisaan.

Tavoitteeksi asetetaan, että jokainen peruskoulun päättävä nuori hallitsee sellaiset luku-, kirjoitus-, matematiikka- ja digitaidot, joiden avulla hän pystyy opiskelemaan toisella asteella.

Koulutuksen kasvuketju alkaa tästä.

Jos peruskoulun perustaidot pettävät, ongelma siirtyy ammattiopistoon tai lukioon, sieltä korkeakouluun ja lopulta työmarkkinoille.

5. Huippulahjakkuudet saatava kasvamaan täyteen potentiaaliinsa

Suomalaisen koulun vahvuutena on ollut ajatus siitä, että jokaiselle lapselle tarjotaan hyvät mahdollisuudet oppia riippumatta kodin taustasta ja asuinpaikasta.

Tähän periaatteeseen kuuluu myös oikeus edetä silloin, kun lapsi tai nuori oppii poikkeuksellisen nopeasti. Suomen pitää ottaa nykyistä järjestelmällisemmin vastuuta matemaattisesti, luonnontieteellisesti, teknisesti, kielellisesti, taiteellisesti ja muilla tavoin poikkeuksellisen lahjakkaiden lasten ja nuorten tunnistamisesta ja tukemisesta.

Jokaisen oppilaan tulee saada opetusta oman kykynsä ja kehitysvaiheensa mukaisesti myös silloin, kun tavallinen opetussuunnitelma etenee hänelle liian hitaasti. Tällä on suuri merkitys myös Suomen pitkän aikavälin talouskasvulle.

Pienen maan erityinen kilpailuetu syntyy ihmisistä, jotka pystyvät tekemään jotakin poikkeuksellisen hyvin. Tulevat huippumatemaatikot, tekoälytutkijat, ohjelmistokehittäjät, insinöörit, lääketieteen tutkijat, säveltäjät ja yrittäjät löytyvät ensin koululuokista.

Heidän kykynsä pitää havaita ajoissa.

Suomen matematiikan ja muiden matemaattis-luonnontieteellisten aineiden huippuosaajien valmennus on pitkään nojannut huomattavan paljon opettajien, tutkijoiden ja muiden valmentajien vapaaehtoistyöhön. MAOL järjestää valtakunnallista tiedekilpailutoimintaa matematiikassa, fysiikassa, kemiassa ja tietotekniikassa, ja matematiikan olympiavalmennuksesta vastaa Suomen matemaattisen yhdistyksen valmennusjaosto.

Toiminnan rahoitus on ollut ajoittain hämmästyttävän epävarmaa suhteessa siihen, että kyse on Suomen kansainvälisesti lahjakkaimpien nuorten valmentamisesta. MAOL on itse kuvannut tiedeolympialaisten rahoitusta sattumanvaraiseksi ja kertonut, että puuttuvaa rahoitusta on jouduttu korvaamaan säätiörahoituksella, kulujen karsimisella ja vapaaehtoistyöllä. Vuoden 2022 kansainvälisiin tietotekniikkaolympialaisiin Indonesiaan voitiin rahoitusongelmien vuoksi lähettää Suomen joukkueen mukana vain yksi ohjaaja.

Kilpailu- ja valmennustoiminnassa pitkään mukana olleiden opettaja-aktiivien mukaan tilanne on pahimmillaan tarkoittanut myös sitä, että kansainvälisiin kilpailuihin lähteneet joukkueenjohtajat ja opettajat ovat joutuneet maksamaan kilpailumatkoihin liittyviä kustannuksia omasta pussistaan. Kyse ei siten ole ollut ainoastaan vapaaehtoisesta työajasta, vaan Suomen huippulahjakkaiden nuorten kansainvälisen kilpailutoiminnan jatkuvuutta on paikoin kannateltu myös mukana olleiden aikuisten henkilökohtaisella taloudellisella panoksella.

Tilanne on viime vuosina parantunut. Valtion rahoitusta tiedeolympiatoimintaan on lisätty, ja matematiikan nykyisessä olympiavalmennuksessa valittujen nuorten leiri- ja matkakuluja voidaan korvata. Rahoitus perustuu silti edelleen suurelta osin vuosittaisiin päätöksiin ja järjestöjen aktiivisuuteen.

Tämä historia kertoo olennaisen ongelman suomalaisesta suhtautumisesta huippuosaamiseen. Samalla kun matematiikkaa, luonnontieteitä ja teknologista osaamista pidetään Suomen tulevan talouskasvun keskeisinä edellytyksinä, kaikkein lahjakkaimpien nuorten tunnistaminen, valmennus, leirit ja kansainvälinen kilpailutoiminta ovat saaneet toimia hyvin ohuella institutionaalisella pohjalla.

Urheilussa olisi vaikea kuvitella, että Suomen nuorten maajoukkueen valmentajan odotettaisiin rahoittavan kansainvälisen arvokilpailumatkan kustannuksia omasta pussistaan. Matematiikan ja luonnontieteiden kohdalla näin on opettaja-aktiivien mukaan kuitenkin tapahtunut.


Suomi tarvitsee lahjakkuuspolut

Suomen pitää siksi rakentaa tiede- ja matematiikkalahjakkuuksille pysyvä valtakunnallinen valmennuspolku ja monivuotinen perusrahoitus, joka kattaa valmennuksen, leirit, kilpailut ja joukkueiden asianmukaisen ohjauksen. Suomen kansainvälisten huippuosaajien kehittäminen ei saa riippua opettajien vapaaehtoistyöstä tai henkilökohtaisesta maksukyvystä..

Suomeen tulee rakentaa malli, joka ulottuu jokaiseen kuntaan ja koulutusalueeseen. Sen avulla erityisiä vahvuuksia voidaan tunnistaa jo alakoulusta lähtien.

Tunnistaminen ei tule perustu yhteen kokeeseen tai pysyvään lahjakkaan leimaan. Opettajan havaintoja, oppimistuloksia, ongelmanratkaisukykyä, oppilaan omaa motivaatiota sekä tarvittaessa asiantuntija-arvioita käytetään yhdessä.

Opetushallitus korostaa jo nykyisissä materiaaleissaan, että lahjakkuuden tunnistamisen tarkoituksena pitäisi olla oppilaan tarpeisiin vastaaminen ja opetuksen suunnittelu. Tunnistaminen ei edellytä oppilaiden pysyvää erottelua omiin kouluihinsa. Tämä periaate tulee muuttaa käytännön järjestelmäksi.

Matematiikan lahjakkuuspolku jokaiseen maakuntaan

Matematiikka sopii ensimmäiseksi valtakunnalliseksi kokeiluksi.

Poikkeuksellisen nopeasti matematiikassa etenevälle oppilaalle pitää olla mahdollista esimerkiksi:

  • suorittaa matematiikkaa oman ikätason opetussuunnitelmaa nopeammin
  • osallistua koulupäivän yhteydessä syventäviin matematiikkaryhmiin
  • opiskella verkon kautta muiden koulujen samantasoisesti etenevien oppilaiden kanssa
  • osallistua matematiikkakerhoihin ja ongelmanratkaisuryhmiin
  • saada yliopistojen ja LUMA-keskusten tarjoamaa opetusta
  • osallistua matematiikkakilpailuihin ja olympiavalmennukseen
  • aloittaa jo lukiossa yliopistotason matematiikan opintoja
  • saada henkilökohtainen mentorointi silloin, kun lahjakkuus on poikkeuksellista.

Tämän ei tarvitse rikkoa tavallista koulupäivää.

Oppilas voi opiskella suurimman osan ajastaan omassa koulussaan ja omassa luokassaan, mutta saada matematiikassa erillisen etenemisreitin.

Teknologia tekee tämän nykyisin paljon helpommaksi kuin aikaisemmin.

Yhden pienen kunnan ei tarvitse yksin muodostaa omaa huippumatematiikan ryhmää. Kymmenen eri paikkakunnan oppilaat voivat osallistua samaan opetukseen etänä, ja lähitapaamisia voidaan järjestää esimerkiksi yliopistoissa muutaman kerran lukukaudessa.

Opetushallitus nostaa jo nykyisin esille esimerkiksi Helsingin yliopiston Summamutikka-toiminnan, matematiikkakerhot ja LUMA-keskukset. Näistä voidaan rakentaa yksittäisten hyvien hankkeiden sijaan kansallinen verkosto.

Lahjakkuuden tukeminen kuuluu yhdenvertaiseen kouluun

Suomessa lahjakkuuden tukemiseen on ajoittain suhtauduttu varovaisesti, koska sen on pelätty synnyttävän eliittijärjestelmää.

Tämä vastakkainasettelu kannattaa purkaa.

Yhdenvertaisuus ei tarkoita sitä, että kaikkien pitää saada täsmälleen samaa opetusta samassa tahdissa.

Sama periaate, jonka perusteella oppimisvaikeuksista kärsivälle oppilaalle annetaan enemmän tukea, perustelee myös sen, että erittäin nopeasti oppivalle tarjotaan vaativampia tehtäviä.

Opetuksen eriyttäminen kuuluu jo suomalaisen koulun periaatteisiin.

Tutkimustietoa on myös siitä, että järjestelmä ei aina onnistu tässä. Suomalaisten matemaattisesti erityisen kyvykkäiden lasten vanhempia tarkastelleessa vertaisarvioidussa tutkimuksessa vanhemmat olivat pääosin tyytymättömiä koulujen tarjoamaan tukeen. Tuen saaminen riippui tutkimuksessa huomattavan paljon yksittäisestä opettajasta ja tämän suhtautumisesta lahjakkaan oppilaan tarpeisiin.

Järjestelmän pitää toimia riippumatta siitä, sattuuko lapselle juuri oikeanlainen opettaja.

 

Suomella on huippuosaamisessa menetettävää

PISA-tulokset osoittavat ongelman mittaluokan.

Vuonna 2022 Suomessa yhdeksän prosenttia 15-vuotiaista saavutti matematiikassa kaksi korkeinta PISA-tasoa.

Osuus vastasi OECD-maiden keskiarvoa.

Samaan aikaan maailman parhaissa koulutusjärjestelmissä huippuosaajien osuudet olivat moninkertaisia: Singaporessa 41 prosenttia, Taiwanissa 32 prosenttia, Macaossa 29 prosenttia, Hongkongissa 27 prosenttia sekä Japanissa ja Etelä-Koreassa 23 prosenttia.

Suomen ongelma näkyy myös kehityksessä.

Matematiikan ylimpien suoritustasojen oppilaiden osuus väheni noin neljä prosenttiyksikköä vuosien 2012 ja 2018 välillä. Luonnontieteissä huippuosaajien osuus väheni vuosien 2006 ja 2018 välillä lähes yhdeksän prosenttiyksikköä.

Vuoden 2022 tuloksissa matematiikan huippuosaajien osuus oli enää OECD-keskiarvon tasolla.

Suomen tavoitteena ei pidä olla keskiarvo.

Kansallinen huippuosaamisohjelma

Suomeen tulee perustaa Lahjakkuus ja huippuosaaminen 2040 -ohjelma.

Sen ensimmäisiä painopisteitä ovat matematiikka, luonnontieteet, ohjelmointi, kielet, musiikki ja muut taiteet.

Ohjelmaan kuuluu viisi käytännön rakennetta.

  • Ensimmäiseksi opettajankoulutukseen ja täydennyskoulutukseen lisätään valmiuksia tunnistaa poikkeuksellista lahjakkuutta.
  • Toiseksi jokaiselle lahjakkaalle oppilaalle mahdollistetaan henkilökohtainen etenemispolku ilman, että hänen tarvitsee vaihtaa koulua.
  • Kolmanneksi yliopistot, ammattikorkeakoulut, LUMA-keskukset ja tiedejärjestöt otetaan mukaan peruskoulun ja lukion huippuosaajien mentorointiin.
  • Neljänneksi matematiikka-, tiede-, ohjelmointi- ja muiden aineiden kerhotoimintaan luodaan pysyvä valtionrahoitus.
  • Viidenneksi kansainvälisiin olympialaisiin ja muihin korkeatasoisiin kilpailuihin valmistautumisesta rakennetaan järjestelmällinen kansallinen toiminta.

Urheilussa pidämme itsestään selvänä, että poikkeuksellisen lahjakas nuori tarvitsee valmentajan, harjoittelumahdollisuuden, kilpailuja ja oman kehitysohjelman.

Samaa perusajatusta voidaan soveltaa myös matematiikkaan, fysiikkaan, kemiaan, ohjelmointiin, kieliin ja taiteisiin.

Poikkeuksellinen lahjakkuus tarvitsee harjoittelua, haastetta ja kannustusta kehittyäkseen huippuosaamiseksi.

Lahjakkaan lapsen ei pidä joutua odottamaan

Erityisen haitallinen tilanne syntyy silloin, kun nopeasti oppiva lapsi joutuu käyttämään vuodesta toiseen suuren osan oppitunneista odottamiseen.

Se voi vähentää motivaatiota ja jopa opettaa lapselle, ettei hänen tarvitse tehdä töitä pärjätäkseen.

Lahjakkuus ei kehity automaattisesti huippuosaamiseksi.

Se vaatii pitkäjänteistä harjoittelua, epäonnistumisia ja tehtäviä, jotka ovat tarpeeksi vaikeita.

Siksi koulun tehtävä ei ole ainoastaan havaita, että oppilas osaa jo opetettavan asian.

Sen pitää pystyä vastaamaan seuraavaan kysymykseen: Mitä hän voisi oppia seuraavaksi?

Lahjakkuutta pitää etsiä kaikkialta Suomesta

Tällä on myös vahva yhdenvertaisuusulottuvuus.

Hyvätuloisen koulutetun perheen poikkeuksellisen lahjakas lapsi saa todennäköisemmin harrastuksia, yksityistä opetusta, ohjelmointikursseja, matematiikkakerhoja ja yhteyksiä yliopistoihin.

Syrjäseudulla tai pienituloisessa perheessä kasvavan lapsen lahjakkuus voi jäädä kokonaan havaitsematta.

Julkisen koulujärjestelmän erityinen tehtävä on löytää nämä lapset.

Huippulahjakkuuden tunnistaminen ei saa riippua postinumerosta, vanhempien koulutuksesta tai perheen tuloista.

Kemijärvellä tai Lieksassa kasvavalla matemaattisella lahjakkuudella pitää olla käytännössä yhtä hyvä mahdollisuus kehittyä kuin Otaniemessä tai Helsingin keskustassa asuvalla lapsella.

Digitaalinen opetus, yliopistoverkosto ja valtakunnalliset mentorointiohjelmat tekevät tämän ensimmäistä kertaa aidosti mahdolliseksi.

Tavoite vuodelle 2040

Suomen tavoitteeksi asetetaan, että maa kuuluu vuoteen 2040 mennessä jälleen niiden maiden joukkoon, joissa sekä keskimääräinen oppimistulos että huippuosaajien määrä ovat maailman korkeimpia.

Näitä tavoitteita ei aseteta vastakkain.

Suomalaisen koulun pitää pystyä samanaikaisesti nostamaan heikoimpia, tarjoamaan kaikille vahvat perustaidot ja viemään kaikkein lahjakkaimmat niin pitkälle kuin heidän kykynsä ja motivaationsa kantavat.

Pienelle maalle tämä on erityisen tärkeää.

Meillä ei ole varaa hukata yhtäkään lahjakkuutta.


6. Kielitaito takaisin Suomen kasvutekijäksi

Kun insinööri rakentaa tuotteen, jonkun pitää myös osata myydä se maailmalle. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta eipä tunnu olevan – ainakaan jos jo Nokian 1990-luvun nousuvuosista asti vientivetoisesti kehitettyä Suomen koulutusjärjestelmää tarkastelee. Tai ehkä tässä on syyllistytty liian kapea-alaiseen ajatteluun, joka on kääntynyt koulutuksen vientiorietoitumista vastaan. Pelkkä matemaattisten alojen korostaminen ei riitä. Ihmisten välisessä kanssakäymisessä tulee ymmärtää kulttuuria ja historiaa – sekä osata kieliä. Suomen kielivaranto on kaventunut vuosikymmenten ajan.

Englannin osaamisesta on tullut suomalaisen koulutusjärjestelmän suuri vahvuus. Samalla saksan, ranskan, espanjan, venäjän ja muiden kielten opiskelu on vähentynyt niin voimakkaasti, että kyse alkaa olla kansallisesta osaamisongelmasta.

Vuonna 1996 vapaaehtoista B2-kieltä opiskeli noin 43 prosenttia yläkoululaisista. Vuonna 2017 osuus oli enää 17 prosenttia. A2-kielen kohdalla suunta oli sama: vuonna 1997 sitä opiskeli 41 prosenttia viidesluokkalaisista, vuonna 2017 enää 27 prosenttia.

Erot Suomen sisällä ovat valtavia. Joillakin alueilla vapaaehtoisen kielen opiskelu on muuttunut poikkeukseksi. Pienissä kunnissa kieliryhmiä jää syntymättä, koska vaadittu vähimmäisoppilasmäärä ei täyty.

Kehitys näkyy lopulta yliopistoissa. Helsingin yliopisto päätyi syksystä 2026 lähtien tilanteeseen, jossa saksan yliopisto-opinnot voi aloittaa ilman aikaisempaa saksan taitoa. Yliopisto perusteli muutosta suoraan sillä, että muiden vieraiden kielten kuin englannin opetus on vähentynyt merkittävästi ja kielten tarjonta vaihtelee alueittain. Myös muissa yliopistoissa vastaavia muutoksia on tehty esimerkiksi ranskassa ja venäjässä.

Kevään 2026 pitkän vieraan kielen ylioppilaskokeisiin ilmoittautui lähes 24 000 kokelasta. Noin 95 prosenttia ilmoittautumisista koski englantia. Saksa, ranska, espanja ja venäjä muodostivat yhteensä vain noin viisi prosenttia pitkän vieraan kielen kokeisiin ilmoittautumisista.

Suomi on käytännössä ajautunut kohti mallia, jossa kansainvälisyys tarkoittaa yhä useammin englannin osaamista. Se on liian kapea kielivaranto pienelle vientimaalle.

Matematiikan vahvistaminen oli oikein, kielten kannustimet jäivät jälkeen

Suomen koulutuspolitiikassa on viime vuosina haluttu vahvistaa matematiikan asemaa. Tavoite on ollut perusteltu: Suomi tarvitsee lisää insinöörejä, matemaatikkoja, ohjelmoijia, luonnontieteilijöitä ja teknologian osaajia.

Samalla koulutusjärjestelmän kannustimet alkoivat ohjata opiskelijoita tekemään valintoja, joissa pitkän matematiikan hyöty korkeakoulujen todistusvalinnassa saattoi olla huomattavasti suurempi kuin ylimääräisen vieraan kielen.

Kielten alamäki oli alkanut jo vuosikymmeniä aikaisemmin, joten todistusvalinta ei selitä kehitystä yksin. Se lisäsi kuitenkin huolta kielten asemasta.

Yliopistot tunnistivat ongelman itse uudistaessaan vuoden 2026 todistusvalintaa. Uudistuksen valmistelussa yliopistot totesivat suoraan, että vieraiden kielten opiskelu oli Suomessa vähentynyt pitkään ja Suomen kielivarannon kapeneminen oli huolestuttavaa. Uudessa pisteytyksessä kielten asemaa vahvistettiin ja pitkän sekä lyhyen matematiikan piste-eroja kavennettiin aloilla, joilla pitkä matematiikka ei ole opintojen kannalta välttämätön.

Suomen ei tarvitse valita matematiikan ja kielten välillä. Me tarvitsemme molempia.

Teknologia mahdollistaa tuotteen. Kielitaito, kulttuuriosaaminen, myynti ja kansainvälisten verkostojen ymmärtäminen auttavat muuttamaan sen vientituloiksi.

Kielitaito on vientiosaamista

Kielten taloudellisesta merkityksestä on huomattavasti tutkimusnäyttöä. Kansainvälistä kauppaa käsittelevässä 81 tutkimuksen ja 701 estimaatin meta-analyysissa yhteisen kielen arvioitiin kasvattavan maiden välistä kauppaa keskimäärin merkittävästi. Tutkimuksessa suoran keskimääräisen vaikutuksen arvioksi saatiin 44 prosenttia. Luku lähinnä osoittaa, kuinka voimakkaasti kieli liittyy kaupan transaktiokustannuksiin, luottamukseen ja markkinoille pääsyyn.

International Business Review’ssa julkaistussa suomalaisia elintarvikeyrityksiä tarkastelleessa tutkimuksessa yritysten päätöksentekijöiden kielitaito vaikutti siihen, millaisia kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia he pystyivät tunnistamaan ja hyödyntämään. Erityisen merkityksellistä oli kielitaidon yhdistyminen kyseisen maan ja kulttuurin tuntemukseen.

Perinteistä reittiä ajatellen suomalainen insinööri ensin suunnittelee tuotteen, joka ryhdytään viemään ulkomaille. Tämä viennistä vastaava henkilö matkaa Saksaan, Ranskaan, Japaniin, Brasiliaan tai Saudi-Arabiaan, löytämään asiakkaan, ymmärtämään tämän toimintatavan, rakentamaan luottamuksen, neuvottelemaan sopimuksen ja hoitamaan asiakassuhteen seuraavat kaksikymmentä vuotta. Englannin kielellä hän pääsee ehkä kokoushuoneeseen, tuskin pidemmälle. Asiakkaan oman kielen ja kulttuurin tunteminen voi ratkaista, mitä kokoushuoneessa tapahtuu, riippumatta tuotteen ominaisuuksista tai hinnasta.

Kansallinen kielivaranto-ohjelma 2040

Suomelle tulee laatia kansallinen kielivaranto-ohjelma osaksi koulutus-, vienti- ja kasvupolitiikkaa.

Tavoite on, että jokaisella lapsella on asuinpaikasta riippumatta realistinen mahdollisuus opiskella englannin ja toisen kotimaisen kielen lisäksi vähintään yhtä muuta kieltä pitkäjänteisesti. Kielivalikoimaa tulee tarkastella myös Suomen tulevaisuuden taloudellisten, poliittisten ja turvallisuuteen liittyvien tarpeiden kautta.

Erityisen tärkeitä ovat ainakin saksa, ranska ja espanja.

Saksan merkitys liittyy Euroopan suurimpaan kansantalouteen ja Suomen tärkeimpiin kaupallisiin kumppaneihin. Ranska avaa Ranskan lisäksi suuren osan Eurooppaa, Kanadaa ja nopeasti kasvavia Afrikan markkinoita. Lisäksi on tärkeää, että suomalaisia ranskan osaajia ohjautuu Suomelle elintärkeistä EU-virkoihin. Tässä asiassa olemme jo myöhässä. Eläkkeelle pian siirtyviä suomalaisia EU-virkailijoita on runsaasti, ja yhä harvempi suomalainen hakeutuu ja pääsee unioniin töihin.

Espanja yhdistää Suomen Espanjan lisäksi suureen osaan Latinalaista Amerikkaa.

Näiden rinnalla tarvitaan esimerkiksi arabian, kiinan, japanin ja muiden Aasian kielten osaamista.

Venäjän kielen osaamista tarvitaan tulevaisuudessakin tutkimuksessa, turvallisuuspolitiikassa, tiedustelussa, historiassa, diplomatiassa ja Venäjän yhteiskunnan ymmärtämisessä riippumatta Suomen ja Venäjän nykyisestä poliittisesta suhteesta.

Kansallista kielivarantoa ei voi rakenneta ennustamalla yhtä tulevaisuuden markkinaa. Se on rakennettava riittävän monipuoliseksi.

Jokaiselle nuorelle todellinen mahdollisuus kolmanteen kieleen

Suomessa vapaaehtoisen vieraan kielen opiskelu ei saa riippua siitä, sattuuko omassa koulussa olemaan kahdeksan tai kaksitoista muuta samasta kielestä kiinnostunutta oppilasta.

Valtion tulee rakentaa valtakunnallinen kieliverkko yhdessä kuntien kanssa.

Pienikin koulu voi tarjota saksaa, ranskaa tai espanjaa yhteistyössä naapurikuntien, etäopetuksen ja alueellisen lähiopetuksen avulla.

Opetus voi muodostua esimerkiksi viikoittaisesta verkko-opetuksesta, oman koulun ohjauksesta ja säännöllisistä alueellisista lähipäivistä.

Kielten kohdalla sama teknologia, jonka on pelätty korvaavan kielitaidon, voidaan käyttää kielivalikoiman laajentamiseen.

Kainuussa asuvan lapsen pitää voida opiskella ranskaa yhtä pitkäjänteisesti kuin Helsingissä asuvan.

Ruotsissa koulutuksen järjestäjän pitää tarjota oppilaalle vähintään kahta kolmesta modernista kielestä, ranskasta, espanjasta ja saksasta. Modernin kielen arvosana voi lisäksi tulla mukaan lukioon haettaessa ylimääräisenä 17. arvosanana, mikä antaa opiskelulle konkreettisen kannustimen.

Tanskassa saksa tai ranska kuuluu lähtökohtaisesti peruskoulun 6.–9. luokkien opetukseen. Suomen kannattaa arvioida näitä malleja vakavasti.

Kielistä jälleen kannattava valinta

Oppilas reagoi koulutusjärjestelmän kannustimiin. Jos vaikean ja vuosia kestävän kieliopinnon suorittamisesta saa opiskelijavalinnassa vähemmän hyötyä kuin toisesta oppiaineesta, valinnat alkavat näkyä nopeasti.

Siksi kielten opiskelusta tehdään aidosti palkitsevaa. Yliopistojen vuonna 2026 voimaan tullut todistusvalintauudistus on oikeansuuntainen alku. Seuraavaksi tulee tarkastella koko koulutusketjua.

Pitkän ylimääräisen vieraan kielen opiskelusta pitää saada selkeä hyöty jatko-opintoihin hakeutumisessa. Kielten ylioppilaskokeen suorittamista kannustetaan.

Korkeakouluissa opiskelijalle tarjotaan mahdollisuus yhdistää esimerkiksi tekniikan, kauppatieteen, luonnontieteiden tai yhteiskuntatieteiden tutkintoon vahva kieli- ja alueosaamisen kokonaisuus.

Suomi tarvitsee esimerkiksi:

  • insinöörejä, jotka osaavat saksaa,
  • kauppatieteilijöitä, jotka osaavat ranskaa,
  • tekoälyasiantuntijoita, jotka osaavat japania,
  • diplomaatteja ja turvallisuusasiantuntijoita, jotka osaavat venäjää,
  • vientimyyjiä, jotka ymmärtävät Latinalaista Amerikkaa,
  • sekä suomalaisia johtajia, jotka kykenevät toimimaan muillakin kielillä kuin englanniksi.
  • Kieli ilman kulttuuria on puolikas työkalu

Kielikoulutusta ei pidä ajatella pelkkänä sanaston ja kieliopin opetuksena. Sen rinnalla pitää opettaa historiaa, yhteiskuntaa ja kulttuuria. Miten saksalaisessa yrityksessä neuvotellaan? Miten ranskalainen hallinto toimii? Miten japanilainen liiketoimintakulttuuri rakentaa luottamusta? Miten Latinalaisen Amerikan maiden yhteiskunnat eroavat toisistaan? Mitä Lähi-idässä pitää ymmärtää ennen ensimmäistäkään myyntitapaamista?

Kulttuurien tunteminen on konkreettista kansainvälisen toiminnan osaamista. Yritys voi menettää kaupan ymmärtämällä asiakkaan tarpeen väärin aivan yhtä hyvin kuin teknisen spesifikaation väärin.

Tekoäly muuttaa kielitaidon tarvetta

Tekoälykäännökset tulevat muuttamaan kielten käyttöä perusteellisesti. Tavallisten tekstien kääntäminen, sähköpostien luonnostelu ja jopa reaaliaikainen puheen tulkkaus muuttuvat nopeasti helpommiksi.

Tämä kannattaa ottaa käyttöön täysimääräisesti. Samalla syntyy helposti virheellinen johtopäätös, että ihmisen ei enää tarvitse osata kieliä. Kielen ymmärtäminen on paljon enemmän kuin lauseen muuttamista toiselle kielelle.

Se sisältää sävyn, huumorin, kohteliaisuuden, hierarkian, historian, kulttuuriset viittaukset, sanomatta jätetyn merkityksen ja kyvyn havaita, mitä keskustelukumppani todella yrittää sanoa.

Tuore tutkimus suurten kielimallien englanti–japani-käännöksistä osoittaa juuri tämän uuden ongelman: kielimalli voi tuottaa sanastollisesti erittäin hyvää tekstiä samalla, kun kulttuurinen ja pragmaattinen sopivuus vaatii erillistä ohjausta.

Euroopan komissio korostaa samanaikaisesti sekä tekoälypohjaisia kielipalveluja että monikielisyyttä. Sen lähtökohtana on, että monikielisyys parantaa työllistymismahdollisuuksia, aktiivista kansalaisuutta ja kulttuurista ymmärrystä.

Tekoälystä tulee siksi tehdä osa kieltenopetusta. Oppilaan pitää oppia käyttämään konekäännöstä, arvioimaan sen laatua ja tunnistamaan sen virheet. Tulevaisuuden vahvin kieliosaaja osaa sekä kielen että käyttää tekoälyä.

Suomen oma monikielisyys käyttöön

Suomen kielivaranto ei muodostu enää vain kouluissa opiskelluista kielistä. Vuoden 2025 lopussa Suomessa asui 646 392 henkilöä, joiden äidinkieli oli muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Vieraskielisten osuus väestöstä oli jo 11,4 prosenttia. Suurimmat ryhmät olivat venäjän-, viron- ja ukrainankieliset. Tämä valtavaa kielivarantoa on kansallinen voimavara.

Arabiaa, kiinaa, persiaa, somalia, ukrainaa, venäjää, viroa, vietnamia tai kymmeniä muita kieliä äidinkielenään puhuva suomalainen voi tuoda yritykseen tai julkishallintoon sellaista kieli- ja kulttuuriosaamista, jonka rakentaminen koulutuksella vaatii vuosia.

Oman äidinkielen vahva osaaminen tukee myös muuta oppimista. Samalla Suomessa asuvan pitää saada vahva suomen tai ruotsin taito.

Kotoutumisen kannalta nämä tavoitteet täydentävät toisiaan. Ihmisen olemassa oleva kielitaito on tärkeää säilyttää voimavarana. Samalla hänen suomen tai ruotsin taitonsa tulee rakentaa niin vahvaksi, että osallistuminen yhteiskuntaan, koulutukseen ja työelämään onnistuu täysimääräisesti.

Suomen väestö muuttuu joka tapauksessa monikielisemmäksi. Koulutusjärjestelmän pitää nykyistä suunnitelmallisemmin osata hyödyntää tätä muutosta.

Myös ruotsin asema kuuluu kasvustrategiaan

Suomen kaksikielisyydellä on suuri taloudellinen ulottuvuus. Ruotsin osaaminen avaa suoran yhteyden Ruotsiin ja laajemmin pohjoismaiseen työ- ja yritysmaailmaan. Ruotsi on Suomelle poikkeuksellisen tärkeä vienti-, investointi-, turvallisuus- ja innovaatiokumppani.

Kansalliskielten osaaminen pitää siksi nähdä myös työmarkkina- ja kansainvälisyysosaamisena. Tätä tulee nykyistä oivaltavammin ja vaikuttavammin edistää myös Itä-Suomen kaltaisilla alueilla, joissa ruotsin kieltä ei perinteisesti ole puhuttu.

Ruotsinkielisten koulujen kieliympäristö tarjoaa lisäksi kiinnostavan opetuksen: Opetushallituksen mukaan ruotsinkielisten koulujen oppilaat opiskelevat keskimäärin enemmän A-tason kieliä ja myös valinnaisten kielten opiskelu on jonkin verran yleisempää kuin suomenkielisissä kouluissa. Tästä kannattaa ottaa oppia koko Suomeen.

Kieltenopettajat on turvattava ennen kuin osaaminen katoaa

Kielivarannon romahtaminen voi muuttua itseään vahvistavaksi kierteeksi. Kun oppilaita on vähemmän, kieliryhmiä lakkautetaan. Kun ryhmiä lakkautetaan, kieltenopettajille on vähemmän työtä. Kun opettajia koulutetaan vähemmän, koulujen kyky tarjota kieliä heikkenee entisestään. Lopulta oppilas ei enää voi valita kieltä, vaikka haluaisi.

Siksi Suomelle tulee tehdä valtakunnallinen ennuste kieltenopettajien tarpeesta. Saksan, ranskan, espanjan ja muiden strategisesti tärkeiden kielten opettajankoulutuksen jatkuvuus turvataan.

Etäopetuksen avulla yhden pätevän opettajan osaamista voidaan käyttää nykyistä laajemmalla alueella. Yliopistojen kieliaineiden elinvoimasta on pidettävä huolta myös siksi, että ilman niitä katoavat opettajien lisäksi kääntäjät, tutkijat, diplomatian kieliasiantuntijat ja syvällinen alueellinen osaaminen.

Kielipoliittiset tavoitteet vuoteen 2040

Suomelle tulee asettaa mitattavat tavoitteet. Tässä on niistä Kasvuinstituutin ensimmäinen hahmotelma. Se on tarkoitettu vapaasti muille toimijoille käytettäväksi.

  1. Vähintään puolet ikäluokasta opiskelee peruskoulun aikana englannin ja toisen kotimaisen lisäksi vähintään yhtä muuta kieltä.
  2. Jokaisella oppilaalla on asuinpaikasta riippumatta mahdollisuus valita vähintään kahdesta muusta vieraasta kielestä.
  3. Saksan, ranskan ja espanjan valtakunnallinen opetustarjonta turvataan vähintään alueellisen tai digitaalisen kieliverkon avulla.
  4. Kielistä annettavien todistusvalintapisteiden pitää tehdä pitkäjänteisestä kielten opiskelusta aidosti kannattavaa.
  5. Tekniikan, kaupan ja muiden korkeakoulututkintojen yhteyteen rakennetaan vientiin suunnattuja kieli- ja kulttuuriosaamisen sivuaineita.
  6. Jokaiselle opiskelijalle mahdollistetaan nykyistä helpommin vaihto tai työharjoittelu ulkomailla.
  7. Suomessa jo puhuttavat yli sata kieltä tunnistetaan osaksi kansallista kielivarantoa.
  8. Maahan muuttaneille turvataan tehokas reitti korkeatasoiseen suomen tai ruotsin taitoon samalla, kun oman äidinkielen osaamista voidaan kehittää.
  9. Kieltenopettajien saatavuudesta laaditaan pitkän aikavälin kansallinen suunnitelma.
  10. Kielten ja kulttuuriosaamisen kehitys otetaan osaksi Suomen koulutus- ja kasvupolitiikan vuosittaista seurantaa.

Yleissivistys on myös kilpailukykyä

Matematiikan, luonnontieteiden ja kielten rinnalla Suomen on pidettävä kiinni laajasta yleissivistyksestä. Historia, yhteiskuntaoppi, maantiede, uskonto ja elämänkatsomustieto, kirjallisuus sekä taide- ja kulttuuriaineet auttavat ymmärtämään maailmaa, muita yhteiskuntia ja ihmisten erilaisia tapoja ajatella ja toimia. Tämä osaaminen on tärkeää demokratialle ja sivistykselle, mutta sillä on myös suora taloudellinen merkitys: vientiyrityksen asiantuntija, johtaja tai myyjä tarvitsee teknisen osaamisen lisäksi kykyä ymmärtää markkinoiden historiaa, kulttuuria, uskontoa, arvoja ja yhteiskuntaa. Pienen kansainvälisestä kaupasta riippuvaisen maan kilpailuetu syntyy ihmisistä, jotka osaavat oman alansa hyvin ja hahmottavat samalla maailmaa sitä laajemmin.

 

7. Ammattiopisto takaisin paikaksi, jossa myös opetetaan

Ammatillisen koulutuksen tehtävä on kouluttaa osaavia ammattilaisia suomalaisille työmarkkinoille. Vuonna 2025 ammatilliseen koulutukseen tehtiin yhteensä 120 miljoonan euron sopeutus. Hallituksen mukaan leikkaus kohdistettiin erityisesti jo tutkinnon suorittaneiden aikuisten koulutukseen. Samanaikaisesti kentältä on tullut kasvavaa huolta lähiopetuksen ja ohjauksen riittävyydestä.

Leikkausten vaikutuksista tulee tehdä riippumaton arvio. Jos leikkausten osoitetaan vähentäneen olennaisesti opetusta, ohjausta tai työelämän tarvitseman osaamisen laatua, rahoitusta tulee palauttaa.

Ammatillisessa koulutuksessa jokaisella opiskelijalla pitää olla oikeus riittävään lähiopetukseen, opettajan ohjaukseen ja työpaikkaohjaajan tukeen.

Myös tästä tarvitaan kunnollinen tietopohja. OAJ joutui kesällä 2026 oikaisemaan omaa selvitystään, koska nykyisestä eHOKS-aineistosta ei pystytty luotettavasti päättelemään toteutuneen opetuksen kokonaismäärää.

Suomen pitää alkaa mitata luotettavasti, kuinka paljon ammatillisen koulutuksen opiskelija todellisuudessa saa opetusta ja ohjausta.

8. Ammattikorkeakouluista uuden teollisuuden osaamomoottori

Ammattikorkeakoulujen merkitys Suomen taloudelle kasvaa nopeasti. Energia, puolustusteollisuus, tekoäly, sähköistyminen, automaatio, terveysteknologia ja vihreä teollisuus tarvitsevat valtavasti insinöörejä, teknisiä asiantuntijoita ja soveltavan tutkimuksen osaajia.

Ammattikorkeakoulujen tehtävä ei saa jäädä tutkintojen tuottamiseen. Niistä on jo muodostumassa alueellisia osaamis- ja teollistamiskeskuksia, joissa yhdistyvät opetus, yritysten TKI-toiminta, pilotointi ja uuden teknologian kaupallistaminen. Tätä kehitystä tulee vahvistaa.

Samalla tulee turvata opettajien palkkauksen kilpailukyky erityisesti aloilla, joilla koulut kilpailevat samoista osaajista teollisuuden kanssa.

AMK-opettajan pitää voida tehdä myös yritysyhteistyötä, tutkimusta ja kehittämistä ilman, että opetuksen vaatima aika katoaa.

9. Yliopistoille pitkäjänteinen perusrahoitus

Tutkimusta ei rakenneta yhden budjettivuoden rytmissä. Yliopistojen perusrahoitukselle tulee tehdä pitkäjänteinen kasvupolku. Yliopistoindeksistä on pidettävä kiinni.

Vuoden 2026 talousarviossa korkeakoulujen noin 3,3 miljardin euron valtionrahoitukseen kohdistui samanaikaisesti 83,8 miljoonan euron uusia säästöjä, vaikka perusrahoitukseen tehtiin myös kustannustason nousua vastaava korotus.

Tämä kuvaa nykyjärjestelmän ongelmaa hyvin. Lisäykset ja leikkaukset kulkevat yhtä aikaa, minkä vuoksi yliopiston on vaikea nähdä useita vuosia eteenpäin.

Tutkimusryhmää ei perusteta vuodeksi. Professoria ei rekrytoida vuodeksi. Kansainvälistä huippututkijaa ei saada Suomeen, jos tutkimusympäristön jatkuvuudesta ei ole uskottavaa näkymää.

Suomen yliopistojen pitää pystyä tekemään vähintään viiden ja kymmenen vuoden suunnitelmia.

10. Korkeakoulutusaste 60 prosenttiin, rahoitus seuraa opiskelijaa

Suomen vuonna 2026 julkaistu korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio asettaa tavoitteeksi, että 60 prosentilla nuorista aikuisista olisi korkeakoulututkinto vuoteen 2040 mennessä.

Tavoite on oikeansuuntainen. Se pitää myös rahoittaa. Aloituspaikkojen lisääminen ilman opettajia tarkoittaa suurempia ryhmiä ja heikompaa opetusta. Jokaisen uuden opiskelupaikan mukana pitää siksi tulla realistinen osuus opetuksen perusrahoituksesta.

Koulutuspaikkoja tulee suunnata erityisesti aloille, joiden osaajapula rajoittaa investointeja ja tuottavuuskasvua. Samalla korkeakoulujen sisäänottoa ja opiskelijavalintoja tulee uudistaa niin, että nuoret pääsevät nykyistä nopeammin opiskelemaan.

Koulutustason noston mittari ei saa olla pelkkä tutkintojen määrä. Mittareihin kuuluvat myös valmistumisaika, työllistyminen, oppimistulokset, tutkimuksen taso ja valmistuneiden osaaminen.

11. Tutkimuksen riippumattomuus kasvupolitiikan lähtökohdaksi

Tutkimuksen rahoituksessa erotetaan selkeästi kolme tehtävää: perustutkimus, strateginen tutkimus ja yrityslähtöinen TKI-toiminta.

Kaikkia tarvitaan. Perustutkimuksessa rahoituspäätösten lähtökohtana ovat tieteellinen laatu ja riippumaton vertaisarviointi.

Strategisessa tutkimuksessa yhteiskunta voi määritellä suuria kysymyksiä, kuten energian, turvallisuuden, väestön, ympäristön tai terveyden. Yksittäisten tutkimustulosten tai tutkimussuuntien poliittista ohjaamista vältetään.

Yrityslähtöisessä TKI-toiminnassa tavoitteena on tutkimuksen nopea muuttaminen tuotteiksi, patenteiksi, uusiksi yrityksiksi ja vienniksi.

Suomen Akatemia käyttää vuonna 2026 myös 20 miljoonaa euroa tutkimustulosten hyödyntämiseen. Tämäntyyppinen silta perustutkimuksesta kaupallistamiseen kannattaa tehdä pysyväksi.

Tavoitteena tulee olla: enemmän tutkimusta, enemmän vapautta tutkia ja paljon nykyistä tehokkaampi tie tutkimustuloksesta suomalaiseksi liiketoiminnaksi.

12. Tutkittu tieto takaisin päätöksenteon lähtökohdaksi

Jokaiseen merkittävään hallituksen esitykseen tulee jatkossa liittää tutkimusnäytön arvio.

Siinä tulee kertoa lyhyesti: mitä tutkimuksesta tiedetään, missä tutkijoiden näkemys on vahva, mistä tutkimuksessa kiistellään, mitä vaikutuksia päätöksellä arvioidaan olevan ja mitä merkittäviä epävarmuuksia vaikutusarvioon liittyy.

Kyse ei ole siitä, että tutkijat tekisivät poliittiset päätökset. Poliitikot valitsevat tavoitteet ja arvot.

Tutkimuksen tehtävä on kertoa mahdollisimman luotettavasti, millaisia seurauksia erilaisilla valinnoilla todennäköisesti on.

Suomalaisen Tiedeakatemian vuonna 2025 julkaisema kartoitus osoittaa, että Suomen tiedeneuvontajärjestelmä on hajautunut ja nojaa paljon epävirallisiin verkostoihin. Tiedon välittämisestä päätöksentekoon puuttuu strategista koordinointia ja pysyviä rakenteita.

Tämän pohjalta Suomeen tulee rakentaa pysyvä, puoluepoliittisesti riippumaton tiedeneuvonnan rakenne esimerkiksi Tiedeakatemian, yliopistojen, tutkimuslaitosten ja muiden riippumattomien toimijoiden yhteistyönä.

Suurille uudistuksille voidaan käyttää jo Suomessa kehitettyä tiedesparrauksen kaltaista menettelyä, jossa eri tieteenalojen tutkijat stressitestaavat suunniteltujen päätösten oletuksia ennen niiden tekemistä.

Miten ohjelma toteutetaan?

Uuden koulutuspoliittisen ohjelman uskottavuus syntyy siitä, että ensimmäiset päätökset voidaan tehdä nopeasti.  Ensimmäinen päätös: käynnistetään parlamentaarinen koulutus- ja osaamissopimus vuoteen 2040. Toinen päätös: tehdään riippumaton selvitys opettajien palkkauksen kilpailukyvystä, työoloista, alanvaihdosta ja opettajankoulutuksen vetovoimasta suhteessa muihin korkeakoulutettuihin ammatteihin. Kolmas päätös: arvioidaan vuoden 2025 ammatillisen koulutuksen 120 miljoonan euron leikkauksen vaikutukset opetuksen määrään, työelämäosaamiseen ja alueelliseen koulutustarjontaan. Neljäs päätös: tehdään yliopistoille ja ammattikorkeakouluille kymmenvuotinen rahoituskehys, joka mahdollistaa 60 prosentin korkeakoulutavoitteen toteuttamisen. Viides päätös: otetaan tutkimusnäytön arvio käyttöön kaikessa merkittävässä lainvalmistelussa.

Suomi on pieni, korkean kustannustason maa. Me emme voi rakentaa pitkän aikavälin vaurauttamme halvalla työvoimalla. Kilpailuetumme täytyy syntyä siitä, että suomalainen työntekijä, yrittäjä, insinööri, hoitaja, asentaja, tutkija ja opettaja osaa enemmän ja pystyy tuottamaan enemmän arvoa kuin kilpailijamaissa.

Tämä alkaa opettajasta. Opettaja rakentaa osaamisen, jonka varaan ammattikoulutus rakentaa ammatin. Ammattikorkeakoulu muuttaa osaamisen käytännön teknologioiksi ja työelämäosaamiseksi. Yliopisto tuottaa korkeinta osaamista ja uutta tietoa. Tutkimuksesta syntyy innovaatioita. Yritykset muuttavat ne tuotteiksi, palveluiksi ja vienniksi.

Siinä on Suomen pitkän aikavälin kasvumalli. Koulutuspolitiikka on talouspolitiikkaa. Opettajapolitiikka on kasvupolitiikkaa. Tutkimuspolitiikka on tulevaisuuden teollisuuspolitiikkaa.

Suomen seuraavat menestystarinat alkavat luokkahuoneesta, ammattiopiston verstaasta, ammattikorkeakoulun laboratoriosta ja yliopiston tutkimusryhmästä.

 

Lue lisää:

Tagged with , , , , , , ,