Säästöt eivät synny vain kaatamalla kuntien raja-aitoja

Suomen kuntakeskustelussa elää sitkeä ajatus siitä, että kuntien määrän vähentäminen tuottaisi lähes itsestään merkittäviä säästöjä. Tutkimusnäyttö ei tue näin yksinkertaista johtopäätöstä. Pohjois-Savon maakuntajohtaja Tytti Määttä osui Kuntamarkkinoiden alla julkaisemassaan kirjoituksessa ollennaiseen: palvelujen tarve ei katoa, vaikka kuntaraja poistetaan. Esimerkiksi säästäväisinä pidetyissä maissa, kuten Saksassa on peräti 11 000 kuntaa – ja Sveitsissä yli 2 000. On ajattelun laiskuutta ja jopa talouskavua haittaavaa yrittää tehdä säästöjä vain pakottamalla Suomen pienkunnat yhdistymään.

Valtiovarainministeriö arvioi syyskuussa 2026, että erityisesti alle 10 000 asukkaan kuntien yhdistämisestä voisi syntyä noin 220 miljoonan euron hallinnolliset säästöt. Samassa keskustelussa suurempia mahdollisuuksia nähtiin palvelujen uudistamisessa, tekoälyssä ja yhteisissä investoinneissa.

Nämä asiat pitäisi erottaa toisistaan. ”Jälkimmäiset eivät ole kuntaliitossäästöjä. Ne ovat toimintatapojen uudistamisesta syntyviä hyötyjä”, Määttä kirjoittaa kiteyttäen: ”Palvelujen tarve ei katoa kuntarajan mukana. Ikärakenne ei katoa. Pitkät etäisyydet eivät katoa.”

Niinpä Määtän mukaan ”kuntarajan poistaminen ja kustannuksen poistaminen ovat kaksi eri asiaa.” Tutkimus antaa tälle väitteelle vahvaa tukea.

Kuntaliitos ei ole synonyymi säästölle

Suomalaisia kuntaliitoksia tutkineet Roope Uusitalo ja Antti Moisio eivät löytäneet näyttöä siitä, että kuntaliitokset olisivat järjestelmällisesti vähentäneet menoja.

Myöhemmässä suomalaisessa tutkimuksessa Oskari Harjunen, Tuukka Saarimaa ja Janne Tukiainen havaitsivat, ettei kuntaliitoksilla ollut kahdeksan vuoden seurannassa vaikutusta kuntien kokonaismenoihin. Sen sijaan päätöksenteko ja julkiset työpaikat alkoivat keskittyä uuden kunnan sisällä.

OECD:n vuonna 2026 julkaisema kansainvälinen katsaus päätyy samaan ongelmaan. Kuntaliitosten kustannusvaikutuksista saatu näyttö on ristiriitaista. Suomessa ja Tanskassa ei ole löytynyt johdonmukaista menojen alenemista. Australiassa eräässä tutkimuksessa kustannukset jopa kasvoivat liitosten jälkeen.

OECD:n tuoreempi johtopäätös on vielä kiinnostavampi: yhtä optimaalista kuntakokoa ei ole olemassa. Mittakaavaetu riippuu palvelusta, väestötiheydestä, teknologiasta ja etäisyyksistä. Hyvin suuri yksikkö voi myös menettää tehokkuutta koordinointiin, ruuhkautumiseen ja etääntyneeseen päätöksentekoon.

Kysymys pitäisikin kääntää toisin päin: Sen sijaan että kysytään, kuinka monta kuntaa Suomessa pitäisi olla, pitäisi kysyä: minkä kokoisella alueella mikäkin palvelu kannattaa tuottaa?

Vastaus ei ole sama jätehuollolle, tietohallinnolle, koululle, rakennusvalvonnalle, elinkeinopolitiikalle ja paikalliselle kulttuuripalvelulle.

Kuntamarkkinat puheenjohtajapaneeli 2026
Liki kaikki puoluejohtajat ennustivat kuntien määrän vähenemistä tai aktiviista vähentämistä Kuntamarkkinoilla ke 16.9.2026.

Saksa on 11 000 kunnan maa

Suomessa pienten kuntien määrää käsitellään välillä suorastaan hallinnollisena poikkeamana. Kansainvälinen vertailu tekee väitteestä hankalan.

Saksassa on vuonna 2026 noin 10 747 poliittisesti itsenäistä kuntaa. Vielä vuoden 2024 lopussa niitä oli 10 753. Saksassa kuntia on yhdistetty vuosikymmenten ajan, erityisesti itäisissä osavaltioissa, ja kuntarakenteesta keskustellaan sielläkin jatkuvasti. Silti niitä on edelleen lähes 11 000.

OECD huomauttaa Saksan vuoden 2025 maaraportissa, että maassa on yhä yli 10 500 kuntaa ja että kuntien välinen yhteistyö sekä tehtävien kokoaminen ovat tärkeämpiä työkaluja kuin yhden mallin soveltaminen kaikkiin kuntiin.

Saksalainen paikallishallinto ei luonnollisestikaan ole suomalaisen kunnan kopio. Tehtäviä hoidetaan kuntien lisäksi piirikunnissa, osavaltioissa ja kuntayhtymien kaltaisissa rakenteissa.

Saksan opetus voisi olla: Kaikkea ei tarvitse järjestää samalla maantieteellisellä tasolla.

Pieni kunta voi hoitaa lähellä ihmistä olevia tehtäviä, vaikka suurempaa mittakaavaa vaativa palvelu tuotetaan yhdessä muiden kanssa.

Yli 2000 kunnan Sveitsi vie demokratian ihmisten luo

Sveitsissä oli vuoden 2026 alussa 2 154 kuntaa. Maa on väkiluvultaan vain hieman Suomea suurempi. Sveitsi on samalla yksi maailman hajautetuimmista hallintojärjestelmistä.

Kunnilla ja 26 kantonilla on huomattavasti omaa päätösvaltaa. OECD on nostanut Sveitsin järjestelmän vahvuudeksi juuri sen, että julkisia palveluja voidaan sovittaa paikallisiin tarpeisiin ja ihmisten maksuhalukkuuteen. Hajauttaminen on mahdollistanut myös erilaisten toimintatapojen kokeilemisen.

Sveitsinkin kuntia yhdistetään. Niiden määrä on vähentynyt voimakkaasti vuosikymmenten aikana. Kuntia tulee tarvittaessa yhdistää, mutta jälleen: paikallishallinnon pieni koko ei itsessään ole taloudellinen epäonnistuminen. Jos siis suostuu uskomaan Saksan tai Sveitsin esimerkkejä ovat tästä melko vaikeita vastaesimerkkejä sivuutettavaksi.


Läheisyydellä on myös taloudellinen arvo

Pienen kunnan vahvuutta on vaikeampi laittaa excel-taulukkoon kuin kahden kunnanjohtajan palkkaa. Paikallinen kunta tuntee ihmiset, yritykset, maanomistajat, rakennukset ja alueen erityisongelmat.

Pieni kunta pystyy joskus tekemään investointia koskevan päätöksen nopeasti juuri siksi, että päätöksentekijät tuntevat alueen.

Pieni kunta pystyy tunnistamaan paikallisen yrityksen ongelman ennen kuin siitä tulee tilastollisesti kiinnostava.

Ja vaikka pieni kunta ei pystyisi ratkaisemaan ongelmaa itse, sillä voi olla aivan toisenlainen kannustin viedä asia maakunnalliseen tai valtakunnalliseen päätöksentekoon kuin kaukaisella keskushallinnolla. Tässä on paikallisen itsehallinnon taloudellinen logiikka.

OECD:n tutkimuksessa sama ongelma näkyy käsitteellä allocative efficiency. Mitä kauemmaksi päätöksenteko siirtyy paikallisista ihmisistä, sitä suuremmaksi voi kasvaa riski, ettei palvelu enää vastaa paikallista tarvetta.

Suomessa tämä on erityisen tärkeää, koska Suomi on laaja harvaanasuttu maa. Kunnan keskuksen ja seuraavan kaupungin välissä voi olla 80 kilometriä. Kuntaliitos poistaa kartalta viivan, mutta etäisyyksiä se ei poista kilometriäkään.


Olemassa oleva infrastruktuuri ei katoa

Kuntakeskustelussa pitäisi laskea myös se, mitä keskittäminen tekee olemassa olevalle infrastruktuurille. Suomessa on kouluja, päiväkoteja, kirjastoja, liikuntapaikkoja, katuverkkoa, vesihuoltoa ja muuta omaisuutta alueilla, joiden väestö vähenee.

Jos toiminto keskitetään kasvukeskukseen, vanhan infrastruktuurin kustannukset eivät välttämättä katoa heti. Rakennuksia on ylläpidettävä, myytävä, purettava tai jätettävä tyhjilleen. Samaan aikaan kasvukeskuksessa tarvitaan lisää asuntoja, kouluja, katuja, joukkoliikennettä ja muuta kapasiteettia.

Tästä ei kuitenkaan tule tehdä automaattista johtopäätöstä, että hajautettu rakenne olisi aina halvempi. Myös vajaakäyttöisen infrastruktuurin ylläpito maksaa. Juuri siksi asia pitäisi laskea tapauskohtaisesti, eikä olettaa, että keskittäminen tuottaa säästön jo määritelmänsä perusteella.

Kasvukeskuksen kasvu ei ole ilmaista

Suomen aluepolitiikassa keskustellaan usein ikään kuin väestön siirtyminen muutamaan suureen kaupunkiin olisi kansantaloudelle automaattisesti tehokasta. Kaupungistumisesta syntyy todellisia tuottavuushyötyjä. Työmarkkinat syvenevät, yritykset löytävät osaajia ja suurempi väestöpohja mahdollistaa palveluja, joita pieni alue ei pysty ylläpitämään.

Kasvulla on samalla kustannuksia. Asuntoja tarvitaan lisää. Maasta tulee kallista. Liikenne ruuhkautuu. Kouluja ja päiväkoteja pitää rakentaa. Infrastruktuuria on laajennettava.

OECD:n vuoden 2026 tutkimuskatsaus puhuu juuri tästä U-käyränä: liian pienessä yksikössä palvelun yksikkökustannus voi olla suuri, mutta myös hyvin suuri ja tiheä yksikkö voi kärsiä ruuhka- ja koordinointikustannuksista.

Siksi koko Suomen talouspolitiikkaa ei kannata rakentaa oletukselle, että aina suurempi hallinnollinen yksikkö on aina tehokkaampi.

Kaikki kuntaliitokset eivät ole huonoja

Suomessa tarvitaan jatkossakin kuntaliitoksia. Joissakin tapauksissa kaksi kuntaa muodostaa käytännössä yhden kaupunkiseudun. Toisinaan kunnan väestöpohja tai talous voi heikentyä niin paljon, ettei itsenäinen organisaatio ole enää järkevä. Jossakin liitos voi aidosti poistaa hallinnollista päällekkäisyyttä ja mahdollistaa paremman maankäytön.

Sellainen kuntaliitos kannattaa tehdä. Tutkimuksen perusteella paljon vaikeampaa on löytää tukea yleiselle väitteelle, jonka mukaan kuntien määrän vähentäminen itsessään olisi merkittävä talouspoliittinen ratkaisu.

Siinä Määttä osuu asian ytimeen: ”Kuntaliitos yhdistää organisaatiot, mutta yhteistyö yhdistää kyvykkyydet.”

Kaksi kuntaa voi hankkia yhteisen tietojärjestelmän. Kymmenen kuntaa voi hoitaa rakennusvalvonnan yhdessä. Kokonainen maakunta voi kilpailuttaa palvelun. Tekoälyjärjestelmä voidaan rakentaa valtakunnallisesti.

Samalla paikallinen päätösvalta voidaan säilyttää niissä tehtävissä, joissa paikallisuudesta todella on hyötyä. Saksa ja Sveitsi osoittavat, ettei tämä ole radikaali ajatus.

Talousargumentti pitää erottaa poliittisesta tavoitteesta

Kuntarakenteesta saa tietenkin olla ideologisesti eri mieltä. Joku voi kannattaa suurempia kuntia siksi, että hän haluaa keskittää päätöksentekoa. Toinen voi arvostaa paikallista demokratiaa enemmän. Kolmas katsoo asiaa kaupunkipolitiikan kautta. Näihin kaikkiin ideologisiin kantoihin liittyy usein myös valtapoliittinen ulottuvuus. Vaatimukset ovat myös viestejä omille äänestäjille – tavoiteltu lopputulema voi vähintään ylläpitää tai mutta voi myös muuttaa niitä.

Kaikki nämä ovat sallittuja toki poliittisia tavoitteita. Niitä jos tavoitteena on taloudelliset säästöt tai talouskasvu, vailla uskottavaa näyttöä olevat ideologiset ja valtapoliittiset väitteet eivät pidä merivettä.

Kuntaliitosten taloudelliset hyödyt ovat niin epävarmoja, ettei yleistä keskittämispolitiikkaa voi perustella tutkimusnäytöllä automaattisista säästöistä.

Jos tavoitteena on keskittää Suomea, siitä pitäisi keskustella keskittämispolitiikkana. Jos tavoitteena on säästää rahaa, pitäisi osoittaa laskelmalla, mistä säästö syntyy.

Suomen pitäisi jahdata tuottavuutta ja talouskasvua, ei takertua kuntarajoihin

Tytti Määttä muistuttaa, että alle 10 000 asukkaan kunnissa asuu noin 15 prosenttia suomalaisista. Silloin syntyy väistämättä kysymys: jos todella etsimme kuntasektorilta satojen miljoonien eurojen tuottavuusloikkaa, miksi keskustelun keskipisteessä olisi juuri tämän 15 prosentin kuntarakenne?

Paljon suurempi kysymys on, kuinka kaikki Suomen kunnat tuottavat palvelunsa. Missä tekoäly voi vähentää hallintotyötä? Mitkä tietojärjestelmät pitäisi yhdistää? Mitä kannattaa hankkia yhdessä? Mihin tarvitaan paikallista organisaatiota? Mitkä palvelut kannattaa nostaa maakunnalliselle tai valtakunnalliselle tasolle? Ja missä juuri paikallisuus tuottaa paremman lopputuloksen?

Tähän kysymykseen Saksa ja Sveitsi tarjoavat kiinnostavan periaatteen: paikallishallintoa voidaan säilyttää samalla, kun suurempaa mittakaavaa vaativat tehtävät järjestetään suuremmalla alueella.

Suomessakin kuntaliitoksen pitäisi olla väline silloin, kun se ratkaisee todellisen ongelman. ”Suomelle on tässä taloustilanteessa olennaisempaa uudistaa toimintatapoja kuin käyttää vuosia hallinnollisten rakenteiden uudelleenjärjestelyyn”, Määttä kirjoittaa.

Kuntarajan poistaminen on helppoa. Talouden tuottavuuden parantaminen on paljon vaikeampaa. Ilmankos laiska mieli korostaa kuntarajoja – varsinkin, jos asia ei suoranaisesti kosketa omaa takapihaa, läheisiä – tai puoluetta.

Lähteet:

Tagged with ,