Koulutusta, rahoitusta, teknologiaministeriö ja puolustusvoimien johto kantamaan vastuuta Suomen teollisesta strategiasta! Tampereen Alihankintamessujen kasvupaneelin keskustelijat visioivat Suomelle samanaikaisia menestyksen mahdollisuuksia puolustuksessa, kaivoksissa ja kriittisissä mineraaleissa, liikkuvissa työkoneissa, avaruudessa, energiassa, datakeskuksissa, meriteollisuudessa, tekoälyssä ja automaatiossa. Kasvun suurimmaksi esteeksi saattaa lopulta muodostua paljon arkisempi asia: Tekijät loppuvat.
Suomen pitäisi löytää seuraavat 100 miljardia euroa kasvua. Sellaisen tavoitteen Alihankinta-messujen ohjelman rakentajat asettivat panelisteille syyskuun lopussa 2026 Tampereella. Haasteeseen vastasivat teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Taina Susiluoto, Sandvikin teknologiajohtaja ja Tampereen yksikön vetäjä Jani Vilenius, Sparkmind Capitalin partneri Martti Wallin sekä ilmavoimien entinen komentaja, kenraalimajuri evp Juha-Pekka Keränen. Keskustelua moderoi Kravat Oy:n Jan Erola.
Kasvualoja panelistit visioivat runsaasti. Susiluoto nosti esiin puolustuksen ja kaksikäyttöteknologian, meriteollisuuden, datakeskukset ja energiajärjestelmät. Vilenius ilmoitti lähes 20 miljardin euron kertyvän jo liikkuvien työkoneiden klusterin kasvusta. Wallinin sijoitusmaailmassa samaan kasvuavaruuteen kuuluvat puolustus, kyberturvallisuus, avaruus, energia ja kriittiset mineraalit. Keränen nosti mukaan avaruusteknologian, autonomiset järjestelmät, elektroniikan, sirut ja puolustusteknologian.
Kasvumahdollisuuksia on paljon enemmän kuin Suomi tällä hetkellä kykenee järjestelmällisesti hyödyntämään, keskustelijat viestivät.
Vilenius: ”Osaaminen loppuu”
Paneelin vahvin yhteinen viesti koski osaamista. Työelämän kokemukset tukevat romahtaneita PISA-tutkimustuloksia: Ongelmia on aivan perustaitojen osaamisen kanssa. Niinpä kasvupolitiikan on alettava peruskoulusta.
Jos ja kun perustason luku- ja laskutaito heikkenee, seuraukset näkyvät vuosien viiveellä ammattikouluissa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa, konepajoissa, laboratorioissa ja vientiyrityksissä. Kun pula osaajista saavuttaa teollisuuden, ongelmaa ei enää korjata nopeasti uudella tukiohjelmalla.
Susiluoto kuvasi haastetta poikkeuksellisen suureksi. ”Meitä on täällä Pohjolan perukalla aika vähän ja tarvittaisiin jokainen töihin”, hän muistutti. ”Me tarvitsemme huippuosaamista. Me tarvitsemme koulutustason nostoa, ja se lähtee ihan oikeasti koko ketjun läpi.”
Hänen mukaansa ensin on palautettava peruskoulun perusteet kuntoon. ”Peruskoulusta luku- ja laskutaito kuntoon, perusasiat kuntoon, ja sen jälkeen lähteä rakentamaan sitä polkua niin, että itse asiassa jokaisella opinnon tasolla tarvitaan kovempaa kunnianhimoa.”
Keskustelu talouskasvusta karkaa Suomessa helposti korkeakoulutukseen, tutkimukseen ja huipputeknologiaan. Teollisuuden näkökulmasta yhtä suuri ongelma löytyy ammattikoulutuksesta.
Susiluodon mukaan teknologiateollisuus tarvitsee suuria määriä ammatillisen koulutuksen käyneitä osaajia sekä ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluihin eteneviä ihmisiä.
Teknologiateollisuuden yritysten arvio osaajatarpeestaan seuraavan kymmenen vuoden aikana on hänen mukaansa noin 140 000 uutta työntekijää.
Se tarkoittaa, että työvoimapolitiikka, koulutuspolitiikka ja kasvupolitiikka ovat käytännössä samaa politiikkaa. Jani Vilenius näkee ongelman teollisessa arjessaan.
”Ihan sama mikä toimiala on, niin meillä loppuu kädet, osaaminen loppuu”, Vilenius totesi. ”Siihen pitäisi panostaa tosi nopeasti. Nyt me olemme nukkuneet kymmenen vuotta tämän kanssa. Huippukoneistajia on tosi vaikeaa löytää.”
Sandvikin kaltaisessa yrityksessä ongelma ei tarkoita vain diplomi-insinöörien saatavuutta. Se tarvitsee koneistajia, asentajia, automaatio-osaajia ja tuotannon ammattilaisia. Lisäksi se tarvitsee myös ihmisiä, jotka ymmärtävät matematiikkaa riittävän syvästi rakentaakseen sen päälle insinööriosaamista.
Vilenius nosti esimerkiksi pitkän matematiikan. ”Voidaan sanoa, että tulee tekoäly, joka laskee kaiken. Mutta kyllä me tarvitsemme sen ydinosaamisen sinne pohjalle. Joku ihminen, joka ymmärtää niistä asioista.”
Samalla Suomessa on ihmisiä, jotka haluaisivat töihin, mutta joiden nykyinen osaaminen ei vastaa yritysten tarpeita. Ratkaisuksi tarvitaan enemmän täsmällistä uudelleenkoulutusta.
Vilenius kertoi Sandvikin tekevän tätä yhteistyössä aikuiskoulutuksen kanssa: tavoitteena on kouluttaa työhaluisia ihmisiä juuri niihin tehtäviin, joissa yrityksellä on tarvetta.
Viiden vuoden osaamista ei tilata ensi tiistaiksi
Teollinen osaaminen muodostuu vuosien aikana, Martti Wallin muistutti. Sitä ei voi rakentaa vasta siinä vaiheessa, kun tilauskirjat täyttyvät. Wallin käytti esimerkkinä NDT-tarkastajia eli ainetta rikkomattomien testausmenetelmien asiantuntijoita.
”Jos haluat kolmostason NDT-tarkastajan, sen jälkeen kun se kaveri on käynyt peruskoulut ja muut, menee viisi vuotta, että koulutat sen henkilön. Viisi vuotta työn ohella oppimista.”
Johdon päätös lisätä tuotantoa ei lyhennä tätä koulutusaikaa: ”Ei se tapahdu pelkästään sillä, että johto antaa mahtikäskyn, että tehkää se vuodessa”, Wallin totesi.
Mutta kuka ylläpitää osaamista ennen kuin sitä tarvitaan? Teollinen kapasiteetti muodostuu koneista, tuotantotiloista, alihankintaketjuista ja pääomasta, mutta kaikkein vaikeimmin monistettava osa tuotantokyvystä on ihminen.
Wallin taustoitti, miksi Suomi on vuosia menestynyt laivanrakentajana: Yhdysvaltain telakkateollisuudella ei ole tarpeeksi osaajia, mutta Suomessa sitä edelleen on.
Suomen kilpailuetu syntyy juuri sellaisesta osaamisesta, jota on vuosikymmeniä pidetty väheksyttynä ja sen tason koulutuksesta on toistuvasti leikattu budjettineuvotteluissa: hitsaajat, koneistajat, tarkastajat, asentajat, lujuuslaskijat, automaatioinsinöörit ja tuotannon erikoisammattilaiset.
Heidän osaamisensa varaan rakentuvat myös miljardiluokan huipputeknologiatuotteet.
Sandvikin ympärillä on paljon suurempi teollinen mahdollisuus
Liikkuvat työkoneet nousivat keskustelussa vähemmän huomiota julkisuudessa saaneista vaihtoehdoista merkittäväksi mahdolliseksi kasvualaksi lähitulevaisuuden Suomelle. Sandvikin Jani Vilenius listasi niihin kuuluviksi kaivoskoneet, traktorit, puimurit ja muut liikkuvat teolliset koneet. Niiden ympärille rakentuu nopeasti kasvava automaation, ohjelmistojen, digitalisaation, robotiikan ja tekoälyn ekosysteemi.
”Liikkuvat työkoneet monesti unohtuvat näiden kaikkien hypetysten ja trendien alle, mutta toimiala on tällä hetkellä vajaa 20 miljardia ja tekee kymmenen pinnaa Suomen viennistä.” Alan tavoitteena on Vileniuksen mukaan kaksinkertaistua vuoteen 2035 mennessä.
Se tekisi liikkuvista työkoneista jo yksin huomattavan osan sadan miljardin kasvutavoitteesta. Sandvikin tapauksessa kaivosteollisuus kytkee yhteen monta Suomen kasvumahdollisuutta.
Maailman sähköistyminen, datakeskukset, puolustusteknologia, akut, sähköverkot, uusiutuva energia ja digitalisaatio kasvattavat mineraalien kysyntää. Jokainen älypuhelin, sähkömoottori, akku, tutka, palvelin ja ohjus tarvitsee materiaaleja, jotka on ensin louhittava.
Siksi kriittisten mineraalien strategia on samalla osa konepajateollisuuden strategiaa. Suomen mahdollisuus ei rajoitu maan alla olevaan malmiin. Paljon suurempi arvonlisä voi muodostua ympärille rakennettavista koneista, automaatiosta, ohjelmistoista, mittausjärjestelmistä ja kokonaisista vientikelpoisista ratkaisuista – ja mineraalien jalostuksesta. Vilenius korosti juuri tätä muutosta.
Nuoren silmissä liikkuvat työkoneet saattavat edelleen näyttäytyä ”hyttinä, rattina ja öljynä”. Todellisuudessa ala on jo automaatiota, digitalisaatiota, sähköistymistä, kestävää kaivostoimintaa ja kovaa vauhtia myös tekoälyä.
Physical AI voi olla Suomelle suurempi mahdollisuus kuin chatbotit
Tekoälykeskustelussa Susiluoto nosti esiin käsitteen, joka on jäänyt Suomessa vähäiselle huomiolle: physical AI. Digitaalisten tekoälypalvelujen maailmanmarkkinoita hallitsevat jo suuret amerikkalaiset teknologiayhtiöt. Suomen vahvuudet ovat toisaalla, kuten koneissa, automaatiossa, sensoreissa, teollisissa ympäristöissä, kaivoksissa, metsissä, meressä ja puolustuksessa.
”Näkisin isompana mahdollisuutena physical AI:n”, Susiluoto totesi. ”Missä me olemme parempia ja miten me saamme tälle toimialalle physical AI hyödynnettyä? Siinä on varmaan ihan samat synergiat puolustusvoimiin ja liikkuviin työkoneisiin, mutta mikä on Suomen rooli siinä? Sitä pitäisi nyt miettiä”, hän haastoi.
Susiluoto selvitti asiaa maallikoille: ”Vaikka humanoidirobotti, joka pystyisi tuolla kaivoksessa köpöttelemään tekemässä töitä.”
Nykyisten ratkaisujen ongelma on hänen mukaansa teollisuusympäristö: ”Ne robotit tulevat Kiinasta, eivätkä pysty köpöttelemään siellä kaivoksessa, kun ne eivät kestä kosteutta eivätkä pölyä. Niinpä ne köpöttelevät kotona.”
Suomalaisten yritysten ei siis tarvitse rakentaa seuraavaa yleiskäyttöistä kuluttajachatbottia, vaan voisivat sen sijaan rakentaa älyä koneisiin, joiden täytyy toimia pakkasessa, pölyssä, metsässä, kaivoksessa, merellä ja taistelukentällä.
Samat teknologiat leikkaavat useiden toimialojen läpi: Koneoppiminen, autonomisuus, konenäkö, sensorifuusio, FPGA-piirit, reunalaskenta ja robotiikka voivat päätyä yhtä hyvin kaivoskoneeseen kuin drooniin. Juuri tästä voi syntyä myös siviili- ja puolustusteollisuuden yhteinen teollinen perusta.
Puolustusteollisuus tarjoaa kasvua, muttei Eldoradoa
Puolustusmenoihin virtaa nyt Euroopassa valtavasti rahaa. Se tekee sektorista väistämättä osan Suomen kasvustrategiaa. Paneelin keskeinen varoitus oli kuitenkin, ettei puolustusteollisuuden varaan ei pidä rakentaa liikaa Suomen kasvutarinasta.
Wallin toi keskusteluun startuppien näkökulmasta muistuttaen, että puolustushallinnot ovat hitaita asiakkaita, startupeille usein liiankin hitaita. Hankintaan liittyvät tuotteen lisäksi käyttöperiaatteet, koulutus, infrastruktuuri ja pitkä päätöksentekoketju.
”Jos joku asiakas lupaa, että vuonna 2028 saattaisi ostaa jotain, niin startupille se on sama kuin suunnittelisit kuolemanjälkeistä elämää”, Wallin totesi. ”Se riippuu ihan uskonnollisesta vakaumuksesta, kuinka vahvalla pohjalla se on.”
Yrityksen on siksi seurattava todellista kysyntää. ”Se tärkein paperi, jonka sä voit asiakkaalta saada, on se, joka alkaa sanalla tilaus. Purchase order”, Wallin alleviivasi.
Hänen neuvonsa suomalaisille vientiyrityksille oli, ettei niiden tarvitse edetä vanhan kaavan mukaan ensin kotimaasta Ruotsiin, sitten Viroon ja vähitellen muualle.
”Kannattaa mennä sinne, missä on oikeasti sillä hetkellä imua sille teknologialle, tuotteille ja ratkaisuille, joita juuri se minun edustamani yritys edustaa”, Wallin kehotti.
Puolustusvoimille uusi tehtävä teollisuusstrategiassa
Paneelin radikaaleimpia ehdotuksia oli aiemmin pitkää Patrialla palvelleen ja myöhemmin Washingtonissa Suomen kaupallisena attaseana toimineen Martti Wallinin ajatus Puolustusvoimien tehtäväkentän strategisestas laajentamisesta kantamaan vastuuta Suomen teollisen rakenteen luomisesta ja vaalimisesta.
Hän visioi paljon nykyistä tiiviimpää yhteyttä puolustuksen operatiivisten tarpeiden, teknologian kehittämisen, kotimaisen teollisuuden ja viennin välillä.
”Puolustusvoimille pitää antaa yksi uusi keskeinen tehtävä. Sen täytyy olla Puolustusvoimien päätehtävien joukossa, ja se on suomalaisen puolustusteollisen pohjan toimintaedellytysten edistäminen”, Wallin linjasi.
Käytännössä Puolustusvoimat voisi tukea yritysten vientiponnisteluja ja sillä olisi käytössään nykyistä joustavampaa rahoitusta uuden teknologian ja prototyyppien hankkimiseen ja kokeilemiseen.
Puolustusvoimat olisi vaativa ensimmäinen asiakas, teknologian testaaja ja referenssi, jonka ympärille yritykset voisivat rakentaa vientituotteita.
JP Keräsen mukaan monessa maassa puolustushallinnolla on huomattavasti suomalaisia järjestelmiä joustavammat mahdollisuudet kokeilla uutta teknologiaa. Suomalaisen puolustusteknologian pitäisi hänen mukaansa rakentaa toimiva ketju ideasta testaukseen, tuotteeseen ja lopulta vientiin.
Tämä palvelisi myös muuta teollisuutta. Kaksikäyttöteknologian keskeinen idea on juuri siinä, ettei puolustus muodostaisi omaa suljettua saarekettaan. Samat teknologiat voivat palvella metsäkoneita, kaivoskoneita, avaruusjärjestelmiä, autonomisia ajoneuvoja ja turvallisuutta.
Maailmanluokan siviiliteollisuutta myös sotaa varten
Puolustusteollisuuden kasvattamisen rinnalla Suomen kannalta tärkeämpää voi olla ylläpitää mahdollisimman kilpailukykyistä siviiliteollisuutta. ”Toista maailmansotaa ei voittanut puolustusteollisuus. Se oli siviiliteollisuus, joka muutti tuotantoa ja teki sen homman”, Wallin kertoi.
Sama periaate pätee hänen mukaansa tulevaisuuden kriiseihin. ”Meille [Suomelle] tärkeämpää kuin se, onko Patria kaksi tai kolme tai neljä kertaa suurempi, on se, että meillä on huipputason yrityksiä, joissa on huippuosaamista, joka on kehitetty kilpailuilla markkinoilla ja joka on maailman parasta”, hän arvioi.
Kun tällainen teollinen pohja on olemassa, sen osaamista voidaan kriisin tullen suunnata puolustukseen. Tämä tarjoaa Suomelle paljon puolustusbuumia suuremman strategisen ajatuksen.
Puolustusinvestointeja voi siis käyttää vipuna kokonaisen teollisen ekosysteemin vahvistamiseen.
Suomen historiallisen talouden ongelma on ollut kapea vientipohja. Maa on elänyt pitkään muutaman suuren klusterin, erityisesti metsäteollisuuden ja metalliteollisuuden varassa. Kun yksi suuri markkina tai teknologia on horjunut, vaikutus koko kansantalouteen on ollut poikkeuksellisen suuri. Puhumattakaan Nokian nopean nousun ja pikaisen romahduksen ajoista, jolloin yhden yrityksen strategiset valinnat vaikuttavat voimakkaasti koko kansankunnan talouteen, hyvässä ja pahassa.
Puolustuksen, turvallisuuden, avaruuden, robotiikan ja kaksikäyttöteknologian ympärille voisi nyt syntyä uusi teollinen kerros vanhojen rinnalle. Se olisi samalla uusi asiakaskunta konepajoille, elektroniikkayrityksille, ohjelmistotaloille, materiaaliteollisuudelle ja lukuisille pienille erikoisosaajille.
Alihankkija voi olla erittäin arvokas yritys
Alihankintamessuilla keskustelu päätyi väistämättä kysymykseen, tyytyvätkö suomalaiset yritykset liian helposti alihankkijan rooliin. Susiluoto muistutti, että koko vastakkainasettelu voi johtaa harhaan.
Teknologiateollisuuden noin 1 800 jäsenyrityksestä hänen mukaansa noin 95 prosenttia on pk-yrityksiä.
Suomen teollisuus perustuu verkostoihin. Suomalainen alihankkija ei yleensä kilpaile – eikä voikaan kilpailla – maailman teollisuusjättien kanssa, eikä voi edes toimia niiden alihankkijana, silkan volyymin takia. ”Suomi ei ole mikään massamaa”, Susiluoto totesi. ”Ei täällä kukaan alihankkija tee mitään massaa, vaan jokainen on erikoistunut johonkin tiettyyn omaan juttuun ja tuo sen oman osuutensa siihen.”
Kasvun haasteeksi muodostuu silloin verkoston kyky skaalautua. Vilenius kuvasi Sandvikin käyttävän mieluummin sanaa kumppanuus kuin alihankinta. Päämiehenkin etu on kehittää toimittajan osaamista.
Ongelma syntyy, jos globaalin tuotteen kannalta kriittisessä yrityksessä on vaikkapa vain neljä osaajaa eikä yrityksellä ole realistista mahdollisuutta kasvattaa kapasiteettiaan.
Wallin puolestaan muistutti, että joillakin markkinoilla skaala ratkaisee armottomasti. Jos pieni konepaja tavoittelee suoraan suurten kansainvälisten lentokonevalmistajien massiivisia tuotantosarjoja, kilpailu voi perustua niin mataliin marginaaleihin ja korkeaan käyttöasteeseen, ettei suomalainen yritys yksinkertaisesti pärjää. Silloin täytyy löytää toinen kohta arvoketjusta.
Teollisesta kapasiteetista on tulossa strateginen hyödyke
Teollinen kapasiteetti ja varsinkin sen puute mahdollisilla vientimarkkinoilla voi avata uusia portteja. Wallinin mukaan yritysten kannattaa seurata tarkasti, missä globaalien tuotantoketjujen pullonkaulat syntyvät.
Jos suurvalmistaja ei pysty itse tuottamaan komponenttia riittävän nopeasti, tilanne voi avata mahdollisuuden aivan uudenlaiselle toimittajalle.
Tällaisessa maailmassa konepaja myy nopeutta, laatua, toimitusvarmuutta ja kykyä ratkaista asiakkaan pullonkaula. Eurooppa ja Yhdysvallat rakentavat parhaillaan uudelleen vuosikymmenien aikana ohentunutta tuotantokapasiteettiaan. Samalla turvallisuuspolitiikka kasvattaa halua lyhentää toimitusketjuja ja rakentaa tuotantoa lähemmäksi.
Jos suomalainen pk-teollisuus kykenee tähän mukaan, puolustusbuumi voi levitä huomattavasti varsinaisia puolustusyrityksiä laajemmalle.
Raha löytyy startupille, kasvuvaihe on vaikeampi
Osaamisen ohella toinen suuri este– tai hidaste – talouskasvulle on rahoitus. Suomessa syntyy teknologiaa ja startupeja, mutta pääomavaltainen kasvuvaihe osoittautuu niille usein vaikeaksi.
Kun tuote pitäisi viedä laboratoriosta tuotantoon ja kotimaisesta referenssistä esimerkiksi Yhdysvaltain markkinoille, rahantarve voi kasvaa nopeasti rajusti. Samalla julkisen rahoituksen kategoriat voivat osua väärään kohtaan.
Paneelissa tuli keskusteluun esimerkkiyritys, joka on jo myynyt tuotteensa Puolustusvoimille. Sen jälkeen se joutuu käyttämään kaksi tai kolme vuotta tuotteen räätälöimiseen amerikkalaiselle asiakkaalle ja testaamiseen Yhdysvalloissa. Hallinnollisesti tämä tulkitaan myynniksi ja markkinoinniksi. Yrityksen näkökulmasta kyse on edelleen erittäin kalliista tuotekehityksestä.
”Me olemme itse rakentaneet itsellemme semmoisen kuopan, jossa olemme paavillisempia kuin paavi itse”, Wallin kiteytti.
Susiluoto nosti esiin myös rahoituksen kohdentamisen. Kaikkia yrityksiä ja hankkeita ei välttämättä pitäisi kohdella samalla tavalla.
”Raha pitää ohjata oikein. Nyt meillä on vähän se ongelma, että se raha menee kaikille”, Susiluoto pohti. ”Se on vähän kuin pelataan jalkapalloa, että kaikki pelaa. Pitäisikö pistää ne tähdet pelaamaan välillä eikä aina niin, että kaikki saavat saman peliajan?”
Jos tavoitteena on seuraavat sata miljardia, osa julkisesta kasvurahasta täytyy todennäköisesti keskittää aloille ja yrityksille, joilla on todellinen mahdollisuus skaalata miljardiluokkaan.
Teknologiaministeri Suomelle
Teknologiateollisuuden johtaja Taina Susiluoto esitti paneelin konkreettisimman poliittisen ehdotuksen: teknologiaministerin, kenties oma ministeriönkin perustaminen – onhan Suomella edelleen maa- ja metsätalousministeriö. Sen juuret juontavat vuoteen 1860, jolloin Venäjän tsaari Aleksanteri II perusti itsenäisen maanviljelys- ja yleisten töiden toimituskunnan.
”Jos sata vuotta sitten oltiin maatalousyhteiskunta, meillä on edelleen maa- ja metsätalousministeriö. Sata vuotta on mennyt ja me ollaan teknologiamaa, mutta vähän jotain uupuu vielä”, Susiluoto totesi.
Teknologia läpäisee jo lähes kaikki potentiaaliset kasvualueet. Puolustus, mineraalit, konepajateollisuus, energia, avaruus, tekoäly, robotiikka ja datakeskukset tarvitsevat kukin teknologiaosaamista, mutta valtionhallinnossa vastuut jakautuvat useiden ministeriöiden ja organisaatioiden kesken.
Jos teknologiaa pidetään tulevien vuosikymmenten kansantalouden tärkeimpänä kasvutekijänä, sen pitäisi näkyä myös hallinnon rakenteessa, budjettivallassa ja poliittisessa vastuussa.
Samaan pakettiin paneelissa liitettiin koko koulutusketjun vahvistaminen, yritysvetoisempi innovaatiorahoitus, kasvua tukeva verotus ja luvitus sekä työmarkkinat, joilla uuden teknologian käyttöönotto on mahdollista.
Suomalainen tutkimus ei löydä tietä markkinaan
Suomessa osataan tutkia. Sen sijaan, kun tutkimuksesta pitäisi tehdä tuote ja tuotteesta kansainvälinen liiketoiminta, ongelmat alkavat.
Teknologian sykli on nyt niin nopea, ettei viiden vuoden tutkimusjakson jälkeen voida ensimmäistä kertaa alkaa pohtia kaupallistamista. Susiluoto korosti juuri nopeutta: Tutkimus, tuotteistaminen, asiakasymmärrys ja kaupallistaminen pitäisi saada toimimaan nykyistä enemmän rinnakkain.
Suomen innovaatiojärjestelmä on myös sirpaloitunut. Yritykselle ei aina ole selvää, mikä rooli kuuluu Business Finlandille, ministeriöille, ulkomaanverkostolle, alueellisille toimijoille, tutkimusorganisaatioille tai yritysjärjestöille.
Yrityksen pitäisi pystyä kulkemaan mahdollisimman yhtenäinen reitti tutkimuksesta testaukseen, tuotteeseen, ensimmäiseen asiakkaaseen ja vientiin. Erityisesti puolustus- ja kaksikäyttöteknologiassa tarvitaan yhteisiä testausympäristöjä, joihin myös pienet yritykset pääsevät kohtuullisin kustannuksin.
Maailmalta pitää kopioida häpeilemättä
Mistä voimakasta taloudellista tavoitteleva Suomi voisi hakea ideoita? Tanskasta Suomi voisi ottaa oppia yhteisestä vientiverkostosta. Sveitsi ja Alankomaat tarjoavat esimerkkejä innovaatioympäristöistä. Ruotsissa osataan liiketoiminnan skaalaaminen ja kansainvälinen myynti. Viro on rakentanut ketterää toimintaympäristöä. Intiasta löytyvät osaajamassat ja kasvunnälkä, Susiluoto totesi. ”Siellä on se tahto, se halu. Ne ovat kovia tekemään töitä, aika huippuosaajia.” Samaa on tahtoa kasvaa havaittavissa myös Puolassa Yhdysvalloissa ja Kiinassa käydään monen uuden teknologian kovinta kilpailua.
Suomen pitäisi siis tehdä juuri sitä, mitä pienet menestyvät maat ovat aina joutuneet tekemään. Katsoa maailmalta, missä jokin asia tehdään parhaiten, kopioida periaate ja rakentaa siitä suomalainen versio.