Suomen informaatiopuolustus on hajallaan. Puolustusvoimat, valtioneuvoston kanslia, Kyberturvallisuuskeskus, tiedusteluviranomaiset, ministeriöt, Yleisradio, yliopistot, Faktabaari ja monet muut toimijat tekevät tärkeää työtä. Jokainen tarkastelee informaatiovaikuttamista kuitenkin omasta tehtävästään ja toimivallastaan käsin.
Jan Erola / Kasvuinstituutti
Mutta Suomelta puuttuu yksi pysyvä toimija, joka muodostaisi kokonaiskuvan, kokoaisi eri tahot yhteen ja kantaisi vastuun siviiliyhteiskunnan informaatiopuolustuksen kehittämisestä. Siksi Suomeen on perustettava informaatiopuolustuskeskus.
Nimi on tarkoituksella informaatiopuolustuskeskus, ei propagandakeskus eikä Totuusvirasto. Keskuksen tehtävänä ei olisi määritellä sallittuja mielipiteitä, valvoa poliittista keskustelua tai harjoittaa vastapropagandaa. Sen tehtävänä olisi puolustaa demokraattisen yhteiskunnan kykyä muodostaa käsityksensä todellisuudesta luotettavan tiedon, avoimen keskustelun ja riippumattoman journalismin pohjalta.
Vastuu on nyt jakautunut liian moneen paikkaan
Suomessa informaatiovaikuttamista käsitellään osana kokonaisturvallisuutta, kyberturvallisuutta, maanpuolustusta, strategista viestintää, mediakasvatusta ja huoltovarmuutta. Ongelma ei ole se, etteikö mitään tehtäisi. Ongelma on kokonaisvastuun puuttuminen. Kun vastuu hajautetaan, vastuu katoaa. Nyt tosin ei ole ollutkaan yhteistä vastuuta, jota joku tai jokin olisi voinut hajauttaa.
Puolustusvoimilla on osaamista sotilaallisesta informaatiovaikuttamisesta ja vihamielisten operaatioiden tunnistamisesta. Sen ensisijainen tehtävä ei kuitenkaan ole koko siviiliväestön informaatioympäristön suojeleminen.
Kyberturvallisuuskeskus seuraa ja torjuu digitaalisia uhkia, mutta informaatiovaikuttaminen ei ole vain tietoverkkojen, tietomurtojen tai teknisten häiriöiden kysymys. Vaikuttamista voidaan tehdä täysin laillisilla viestintävälineillä: sosiaalisen median kampanjoilla, näennäisuutisilla, manipuloiduilla videoilla, valheellisilla asiantuntijaprofiileilla, taloudellisella painostuksella ja kotimaisten ristiriitojen tarkoituksellisella kärjistämisellä.
Valtioneuvosto ja ministeriöt vastaavat omasta viestinnästään. Yliopistot tutkivat disinformaatiota, mediaa, turvallisuutta ja yhteiskunnallista polarisaatiota. Faktantarkistajat, kansalaisjärjestöt ja journalistit paljastavat väärää tietoa. Yleisradio ylläpitää kansallista uutis- ja palveluvalmiutta.
Yksittäisten toimijoiden hyvä työ ei kuitenkaan automaattisesti muodosta yhteistä toimintakykyä. Suomelta puuttuu pysyvä paikka, jossa tekninen uhkatieto, yhteiskunnallinen tutkimus, journalistinen osaaminen, turvallisuusviranomaisten havainnot ja kansalaisten mediataidot yhdistettäisiin samaksi tilannekuvaksi.
Informaatiopuolustus ei ole pelkkää väärien väitteiden oikaisemista
Vihamielisen informaatiovaikuttamisen tavoitteena ei useinkaan ole saada kansalaisia uskomaan yhteen tiettyyn valheeseen. Tavoitteena voi olla yleisen epäluottamuksen kasvattaminen.
Jos ihmiset alkavat epäillä kaikkia tiedotusvälineitä, viranomaisia, tutkijoita ja demokraattisia instituutioita, hyökkääjän ei tarvitse todistaa omaa kertomustaan oikeaksi. Riittää, ettei kukaan enää tiedä, kehen voi luottaa.
Informaatiopuolustuksessa on siksi kysymys paljon laajemmasta kokonaisuudesta kuin yksittäisten valeuutisten kumoamisesta. Siihen kuuluvat:
- riippumattoman journalismin toimintakyky
- viranomaisten nopea ja uskottava viestintä
- kansalaisten medialukutaito
- vaalien ja päätöksenteon suojaaminen
- tutkijoiden pääsy luotettavaan aineistoon
- tekoälyllä tuotettujen sisältöjen tunnistaminen
- sosiaalisen median kampanjoiden verkostoanalyysi
- vähemmistöihin kohdistuvan vaikuttamisen tunnistaminen
- paikallisen tiedonvälityksen säilyminen
- yhteiskunnan kyky toimia kriiseissä myös silloin, kun tietoa manipuloidaan.
Kokonaisuus ei nykyisin kuulu täysimääräisesti yhdellekään suomalaiselle organisaatiolle.
Rakenteita heikennetään samaan aikaan, kun uhka kasvaa
Informaatiopuolustuksen merkitys kasvaa, mutta sen kannalta keskeiset yhteiskunnalliset rakenteet ovat paineessa.
Kaupallisen median ansaintamalli on heikentynyt. Erityisesti paikallisen journalismin supistuminen synnyttää alueellisia tiedollisia tyhjiöitä, jotka voivat täyttyä huhuilla, tarkoitushakuisella sisällöllä ja ulkopuolisella vaikuttamisella.
Myös Yleisradion asemasta ja rahoituksesta käydään jatkuvaa poliittista kamppailua. Yleisradiota voidaan ja pitää arvioida kriittisesti kuten muitakin julkisia instituutioita. Samalla on tunnistettava, että valtakunnallinen, toimituksellisesti riippumaton ja poikkeusoloissakin toimintakykyinen yleisradioyhtiö on osa Suomen turvallisuusinfrastruktuuria.
Sen toimintakyvyn heikentäminen vaikuttaa myös informaatiopuolustukseen.
Sama ongelma näkyy kyberturvallisuudessa. Asiantuntijaviranomaiset voivat tunnistaa riskejä ja antaa suosituksia, mutta poliittinen päätöksenteko voi silti sivuuttaa niiden varoitukset. Yhden kyberturvallisuusjohtajan tai asiantuntijayksikön olemassaolo ei takaa, että turvallisuusvaikutukset todella ohjaavat päätöksiä esimerkiksi julkisissa hankinnoissa.
Suomi tarvitsee rakenteen, joka ei ainoastaan anna yksittäisiä lausuntoja vaan kokoaa turvallisuusvaikutukset näkyviksi ja tuo ne järjestelmällisesti poliittisen päätöksenteon pohjaksi.
Keskus kokoaisi toimijat yhteen
Informaatiopuolustuskeskus ei korvaisi Puolustusvoimia, Kyberturvallisuuskeskusta, Yleisradiota, yliopistoja tai kansalaisjärjestöjä. Sen tehtävänä olisi saada nykyinen hajautunut kokonaisuus toimimaan yhteisen suunnan mukaisesti.
Keskuksen keskeisiä tehtäviä olisivat:
- Kansallisen tilannekuvan muodostaminen. Keskus seuraisi Suomeen kohdistuvia informaatiokampanjoita, niiden aiheita, levitystapoja, verkostoja ja mahdollisia yhteyksiä muihin hybridioperaatioihin.
- Viranomaisten ja siviiliyhteiskunnan koordinaatio. Keskus loisi pysyvän yhteistyömallin viranomaisille, tiedotusvälineille, tutkijoille, teknologiayrityksille, järjestöille ja koulutuksen toimijoille.
- Tutkimus ja analyysi. Se kokoaisi pitkäaikaista tutkimustietoa vaikuttamisoperaatioista, tekoälystä, propagandasta, polarisaatiosta ja yhteiskunnallisesta resilienssistä.
- Koulutus ja harjoitukset. Keskus järjestäisi koulutusta viranomaisille, toimittajille, opettajille, yrityksille ja poliittisille päätöksentekijöille. Informaatiovaikuttamista pitäisi harjoitella samalla vakavuudella kuin kyberhyökkäyksiä ja muita poikkeustilanteita.
- Tuki kunnille ja alueille. Pienillä kunnilla, paikallisilla tiedotusvälineillä ja alueellisilla viranomaisilla ei ole omia resursseja laajojen vaikuttamiskampanjoiden tunnistamiseen.
- Kansalaisten mediataitojen vahvistaminen. Koulujen mediakasvatuksen rinnalle tarvitaan myös aikuisväestölle tarkoitettua koulutusta.
- Nopea asiantuntijatuki kriiseissä. Keskus voisi auttaa tunnistamaan koordinoidun vaikuttamisen ja tukea viestintää ilman, että se itse ryhtyisi sensuroimaan tai määräämään tiedotusvälineiden sisältöjä.
- Kansainvälinen yhteistyö. Yhteyksien rakentaminen ja ylläpito kansainvälisiin toimijoihin sekä tiedonvaihto samoilla vastuualueilla.
Keskuksesta ei saa tehdä totuusvirastoa
Informaatiopuolustuskeskukseen liittyy myös riskejä, jotka on tunnistettava jo sitä perustettaessa.
Keskus ei saa valvoa kansalaisten laillisia mielipiteitä. Se ei saa luokitella hallituksen arvostelua vihamieliseksi vaikuttamiseksi eikä toimia kulloisenkin hallituspolitiikan viestintätoimistona. Se ei saa ylläpitää puoluepoliittisia listoja vääristä näkemyksistä.
Keskuksen toiminnan pitää perustua avoimiin menetelmiin, tutkimukselliseen riippumattomuuteen ja parlamentaariseen valvontaan. Sen on julkaistava käyttämänsä käsitteet, arviointiperusteet ja korjaukset. Kansalaisiin kohdistuvassa tiedonkeruussa on noudatettava tarkasti tietosuojaa ja perusoikeuksia.
Informaatiopuolustus ei tarkoita keskustelun kaventamista. Sen tarkoituksena on suojella olosuhteita, joissa vapaa keskustelu on mahdollista.
Luonteva sijoituspaikka löytyisi Imatralta
Informaatiopuolustuskeskukselle olisi löydettävissä myös symbolisesti ja toiminnallisesti poikkeuksellisen vahva sijainti: entinen Kaukopään koulu Imatran Raution kaupunginosassa.
Valkoinen funktionalistinen koulurakennus sijaitsee aivan itäisen rajan tuntumassa. Rakennuksesta ja sen ympäristöstä avautuva maisema järven yli Venäjälle tekee paikasta konkreettisen muistutuksen siitä, ettei Suomen turvallisuus ole vain pääkaupungissa käytävää hallinnollista keskustelua. Itärajan alueet ovat kokeneet Venäjän-politiikan, rajaliikenteen, taloudellisen muutoksen ja turvallisuusympäristön murroksen kaikkein välittömimmin. Kourakennus on ollut kylmillään jo viitisen vuotta, joten kiinteistön kunnostamisen kanssa alkaa olla kiire. Sen sijainti ja historia (valmistunut 1937) ovat niin erityiset, että rakennuksen kunnostus kannattaa. Mutta siihen eivät Imatran eivätkä Suomen valtion rahat varmasti riitä. Siispä hankkeen on lähtökohtaisesti oltava kansainvälinen, tavalla tai toisella Euroopan unionin ja NATO:n sateenvarjon alla. Tämän hankkeen esille noustessa Imatran kaupunki oli jo sitoutunut Suomen Erä- ja luontokulttuurimuseon pystyttämiseen kaupungintalon tiloihin Vuoksen vesistön rannalle. Museohanke on viivästynyt ja sen on määrä aueta 2030-luvulla.
Käytöstä poistuneen koulun ottaminen informaatiopuolustuksen käyttöön antaisi rakennukselle uuden valtakunnallisen tehtävän. Ennen päätöstä olisi luonnollisesti selvitettävä rakennuksen kunto, peruskorjaustarve, turvallisuusratkaisut ja saavutettavuus. Varsinainen analyysi- ja koulutustoiminta voisi toimia Imatralla, vaikka keskuksella olisi yhteyspiste myös Helsingissä.
Sijainti tukisi lisäksi Kaakkois-Suomen elinvoimaa. Turvallisuusalan, tutkimuksen, koulutuksen ja kansainvälisen yhteistyön työpaikkoja syntyisi alueelle, joka on kärsinyt Venäjä-suhteen muutoksen taloudellisista seurauksista.
Propagandamuseo tekisi keskuksesta myös kansalaisten paikan
Kaukopään koulun yhteyteen voitaisiin perustaa suomalaisen ja kansainvälisen propagandan museo tai näyttelykeskus.
Museossa voitaisiin käsitellä:
- sotien aikaista propagandaa
- Neuvostoliiton ja Venäjän vaikuttamista
- kylmän sodan informaatiokamppailua
- suomettumista ja itsesensuuria
- mainonnan ja poliittisen viestinnän rajoja
- sosiaalisen median vaikuttamisverkostoja
- vaaleihin kohdistuvaa manipulointia
- tekoälyllä tuotettuja ääniä, kuvia ja videoita
- faktantarkistuksen ja lähdekritiikin menetelmiä.
Tämä tekisi keskuksesta muutakin kuin viranomaisorganisaation. Se olisi koululaisten, opiskelijoiden, toimittajien, tutkijoiden ja tavallisten kansalaisten käytössä oleva oppimisympäristö. Koulua lähellä on myös junarata, jossa on aiemmin ollut jopa Raution pysähdyspaikka. Lisäksi koulun kohdalla on jo linja-autopysäkki, johon mahdollinen linja-autoyhteys Imatran rautatiesemalta on helppo järjestää. Koulun piha voi toimia paikoitusalueena.
Faktabaarin kaltaiset toimijat, yliopistot, mediakasvatuksen asiantuntijat ja tiedotusvälineet voisivat rakentaa keskukseen koulutuksia ja vaihtuvia näyttelyitä. Kansainvälisiä kumppaneita voitaisiin kutsua erityisesti Pohjoismaista, Baltiasta, Ukrainasta ja muista informaatiovaikuttamista pitkään kohdanneista maista. Koulun luokat ja liikuntasali soveltuvat hyvin tarkoitukseen. Lisäksi koekan mäen päällä olevassa koulutalossa on asuntosiipi, josta on näkymä yli järvimaiseman.
Keskus tarvitsee oman rahoituksen
Informaatiopuolustuskeskusta ei pidä rahoittaa leikkaamalla Yleisradiolta, yliopistoilta, Kyberturvallisuuskeskukselta tai nykyisiltä kansalaisjärjestöiltä. Se vain siirtäisi puutteita paikasta toiseen. Hankkeeseen oli todennäköisesti mahdollista saada merkittävää rahoitusta esimerkiksi EU:sta.
Keskus tarvitsee oman pysyvän rahoituksensa ja lakiin perustuvan asemansa. Sen pitää kyetä tekemään pitkäjänteistä työtä yli hallituskausien. Muuten vaarana on, että toiminta muuttuu määräaikaisten hankkeiden ketjuksi, jossa osaaminen ja yhteistyöverkostot katoavat aina rahoituskauden päättyessä.
Hallinnollisesti keskus voisi olla itsenäinen valtion toimija, jonka ohjauksessa yhdistyvät parlamentaarinen valvonta, tieteellinen riippumattomuus ja turvallisuusviranomaisten asiantuntemus. Sen johtoon ei pitäisi rakentaa yhden ministeriön tai yhden turvallisuusorganisaation määräysvaltaa.
Päätös on tehtävä ennen seuraavaa kriisiä
Suomella on paljon informaatiopuolustuksessa tarvittavaa osaamista. Meillä on vahva koulutusjärjestelmä, korkea lukutaito, riippumattomia tiedotusvälineitä, turvallisuusviranomaisia, kansainvälisesti arvostettua kyberosaamista sekä aktiivinen tutkimus- ja järjestökenttä.
Juuri siksi nykyinen hajanaisuus on korjattavissa. Seuraavan suuren vaikuttamisoperaation aikana on liian myöhäistä ryhtyä rakentamaan yhteistyöverkostoja, sopimaan vastuista ja etsimään yhteistä tilannekuvaa. Rakenteet on luotava ennen kriisiä.
Suomi tarvitsee informaatiopuolustuskeskuksen, joka kokoaa nykyiset toimijat yhteen, vahvistaa siviiliyhteiskunnan vastustuskykyä ja tuo informaatioturvallisuuden pysyvästi osaksi kansallista turvallisuuspolitiikkaa.
Informaatiopuolustuskeskukselle on olemassa tehtävä, tarve – ja Imatralta sille löytyisi myös paikka.
Kirjoittaja on ideoinut ja selvittänyt hanketta Imatran Raution kaupunginosayhdistyksen Leader-rahoituksella vuosina 2022 ja 2024. Hanketta on tuolloin ehdotettu mm. Imatran kaupungille, LUT-yliopistolle, Puolustusministeriölle sekä Kyberturvakeskukselle. LUT ilmoitti, ettei hanke tuolloin soveltunut sen viestinnän koulutuksen kärkihankkeeksi. Imatran jälkeen hanketta on myös ehdotettu Vaasan ja Jyväskylän yliopistojen johdoille. Jonkin muun tahon tulisi siis aluksi ottaa informaatiopuolustuskeskus-hanke omakseen, jonka jälkeen mahdollinen yliopistoyhteys todennöosesti syntyy.