Miksi poliittisen vallan vaihtuminen, vallan säilyttäminen ja valtion uudistaminen ovat Venäjän historiassa niin usein kytkeytyneet väkivaltaan? Arto Luukkanen jäljittää teoksessaan Venäjän vallanvaihdosten julma historia (Docendo, 2026) vallan ja väkivallan suhdetta Kiovan Rusista mongolikauteen, Moskovan suuriruhtinaskuntaan, Romanoveihin, bolševikkeihin ja Neuvostoliittoon sekä edelleen Vladimir Putinin hallintoon.
Hänen näkemyksessään järjestelmät, ideologiat ja hallitsijat vaihtuvat, mutta vallan perusrakenteessa säilyy poikkeuksellisen sitkeä piirre: valtio ymmärretään ylhäältä hallittavaksi kokonaisuudeksi, jonka koossa pitäminen viime kädessä perustuu pakkoon. Luukkanen ei kirjassaan väitä, että väkivalta olisi yksinomaan venäläinen ilmiö.
Stalinin ja ortodoksisen kirkon roolista toisen maailmansodan aikana väitelleen Luukkosen kiinnostuksensa kohteena ovat valtiollisen väkivallan venäläiset erityispiirteet, ennen kaikkea vallan patrimoniaalinen luonne, hallitsijan ja valtion samaistuminen, heikot vallanvaihdon instituutiot sekä väkivallan hyväksyminen poliittisen järjestyksen, modernisaation ja imperiumin ylläpitämisen keinoksi.
Kirjan pääviestiä avaavassa metaforassa Venäjän valtiollisuuden kehdon äärellä seisoo kolme haltijatarkummia: Silmitön Väkivalta, Satunnainen Mielivalta ja Rajaton Itsevalta.
Ostrobotnialla 15.9.2026 järjestettyjen kirjanjulkistajaisten haastattelijana toimii Kravat Oy:n Jan Erola.