Datakeskukset rakentavat tulevaisuuden teollisuuden perustaa

Datakeskukset rakentavat tulevaisuuden teollisuuden perustaa

By in Kasvuinstituutti Tag ,

Sähkön saatavuudesta käydyssä datakeskusdebatissa on unohtunut teollisen historian toistuva lainalaisuus: Kun aikansa trendikkääseen teollisuuteen investoidaan, tuolloin syntyvä infrastruktuuri toimii alustana seuraavalle teolliselle aallolle. Datakeskukset tamppaavat latua valmiiksi tuleville teollisille investoinneille Suomeen. Edullisen sähkön lisäksi Suomen vetovoimaa lisäävät suunnitteilla olevat arktiset datayhteydet Kauko-Itään.

Jan Erola / Kasvuinstituutti

Suomen tie metsäteollisuuden suurvallaksi ei alkanut paperista vaan energiasta, kuljetuksista ja riskinotosta. Kosket padottiin, sähköverkkoja rakennettiin, rautateitä vedettiin syrjäseuduille. Silloinen keskustelu muistutti hämmästyttävän paljon tämän päivän datakeskuskeskustelua: huoli ulkomaisesta omistuksesta, pelko resurssien valumisesta pois ja epäily investointien “todellisesta arvosta”.

Silti juuri nämä investoinnit loivat Suomen vaurauden perustan.

Suomalainen teollinen maisema on kerrostunutta: jokainen sukupolvi rakentaa edellisen päälle.

Vanha sellutehdas on sähkönsiirron solmukohta, logistiikan risteys, osaavan työvoiman keskittymä ja teollisen toiminnan hyväksyttävä ympäristö. Olen itsekin ollut paikalla suunnittelupalaverissa, jossa tieto paikallisasutuksen vastustuksesta sulkee investoinnin pois vaihtoehdoista. Perinteisellä teollisuuspaikkakunnalla on jo totuttu siihen, että paikkakunnalla on teollista toimintaa.

Kun vaikkapa sellutehtaat tai paperikoneet pysähtyvät, niitä varten rakennettu infrastruktuuri jää ja muuntuu aikanaan uusien käyttötarkoitusten tarvitsemalla tavalla.

Tällä hetkellä on käynnissä kilpajuoksu vanhojen teollisuuslaitosten alueille nousevien datakeskushankkeiden välillä. Jonnekin saattaa nousta synteettisten polttoaineiden tuotantolaitos, jossa biomassa tai hiilidioksidi jalostetaan sähköllä nestemäiseksi energiaksi. Tai sähkön varastointijärjestelmä, joka tasapainottaa tuuli- ja aurinkovoimaa.

Huomenna jotain muuta.

Tämä on teollista evoluutiota, joka kiihtyy teknologian kehittymisen myötä. Siinä missä ennen yksi teollinen sykli kesti 50–100 vuotta, nyt puhutaan kenties 20–30 vuoden jaksoista.

Stora Enson Oulun tehtaat on Stora Enson kartonkitehdas, joka sijaitsee Oulun Nuottasaaressa. Vuonna 1935 perustettu tehdas oli Oulu Oy:n sulfaattisellutehdas vuosina 1936–1986. Syksyllä 2022 Stora Enso ilmoitti suurinvestoinnista, jossa toinenkin paperikone muutettiin kuluttajapakkauskartonkilinjaksi.

Harmittavat datakeskukset

Datakeskukset saavat yhä voimakkaampaa kritiikkiä. Myös Nokian entinen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa otti kantaa Helsingin Sanomien haastattelussa: Häntä harmittavat mittavat datakeskusinvestoinnit. Siilasmaan mukaan niitä ei ole mietitty loppuun asti eikä kukaan katso kokonaisuutta. ”Suomeen ei ole järkevää houkutella datakeskuksia vain sen takia, että se on muodikasta, sillä niiden kansantaloudellinen hyöty on nykyisellään pieni”, Siilasmaa totesi (17.4.2026).

HS oli aiemmin raportoinut, että Suomeen on päätetty rakentaa 17 uutta datakeskusta, jotka täydellä teholla toimiessaan söisivät kahden ydinvoimalan sähkön. Siilasmaalla kritisoi väitteitä, että investoinneilla edistettäisiin suomalaista tekoälyn kehittämistä. ”Suomen tekoälykehitys on harhateillä, jos maa rakennetaan täyteen ulkomaisten digijättien datakeskuksia”, HS kiteyttää Siilasmaan kritiikin.
Siilasmaan lähestymistapaa tekoälyyn pitäisi muuttaa. ”Tekoälyä käytetään usein vain henkilökohtaisen tuottavuuden parantamiseen. Paljon suurempi kysymys on, miten tekoälyä voidaan hyödyntää uudella tavalla kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla: hankinnassa, tuotannossa, logistiikassa, laskutuksessa ja hallinnossa”, hän pohtii.
”Suomessa pitää siis olla hereillä. Nyt vaarana on, että yhdysvaltalaiset ja kiinalaiset datakeskukset vievät aivan liian suuren osan rajallisesta sähköntuotannosta”, Siilasmaa toteaa. Hänen mukaansa sähkönkäyttöä pitäisi verottaa työllistävän vaikutuksen perusteella. Jos työllistää paljon, verotus on kevyempää, hän ehdottaa.

”Digijättien omistamat datakeskukset eivät juuri työllistä eivätkä ilman verotusta tuota yhteiskunnalle mitään”, Siilasmaa kritisoi HS:ssa. ”Teolliset vihreän energian käyttäjät työllistävät 3–5-kertaisesti megawattia kohti. Annetaanko sähkömme vastikkeetta vai käytetäänkö se viisaasti?”

Business Finlandin johtaja Lassi Noponen kommentoi tätä yhä kiivaammaksi yltyvää datakeskus-debattia omassa LinkedIn-päivityksessään (26.4.2026) runsasta viikkoa myöhemmin: “Keskustelussa on myös ironinen piirre: datakeskuksista ovat usein huolissaan energiaintensiivisen teollisuuden toimijat, jotka itse kilpailevat samasta sähköstä – ja jotka muuten kannattavat vapaata kilpailua. Kilpailuhan on aina hyväksyttävämpää, kun se ei osu omalle tontille.”

Datakeskuksia tarkastellaan usein yksittäisinä sähkönkuluttajina, vaikka ne ovat ennen kaikkea infrastruktuuria.

Datakeskukset ovat digitaalisen talouden sähköverkko: ne mahdollistavat tekoälyn, ne mahdollistavat pilvipalvelut ja ne mahdollistavat korkean lisäarvon ohjelmistoliiketoiminnan. Siilasmaa nostaa toki keskusteluun tärkeän näkökulman: Suomen tulisi panostaa omaan tekoälyosaamiseensa, eikä nämä datakeskukset kovinkaan suoraan siihen liity. Toisaalta esimerkiksi Kainuussa tehdään töitä, jotta siellä sijaitsevien suurtietokoneiden ympärille syntyisi yritysverkostoja ja -ekosysteemejä.

Mutta ilman datakeskuksia, niiden arvo – ja infrainvestoinnit sijoittuvat muualle – esimerkiksi Ruotsiin.

 

Ruotsissa datakeskukset ovat osa teollista murrosta

Ruotsi teki tietoisen, poliittisesti tuetun teollisten investointien strategisen valinnan jo 2010-luvun alussa. Luleåsta Skellefteåhon ja Bodenista Kiirunaan syntynyt teollinen ketju, jossa yksi infrastruktuuri-investointi ruokkii seuraavaa. Infrastruktuuri vetää alueelle uusia investointeja.

Pohjois-Ruotsissa datakeskukset, kuten Luleåssa, loivat ja luovat kysyntää vakaalle sähkölle. Tämä vauhdittaa uusiutuvan energian investointeja. Sama infrastruktuuri mahdollisti akkuteollisuuden nousun (Northvolt) ja edelleen vihreän teräksen hankkeet (HYBRIT, H2 Green Steel). Suomessa vastaavia klusterionnistumisia ovat Vaasan ja Kokkolan alueiden klusterit. Tätä ilmiötä kutsutaan agglomeraatiovaikutukseksi, yhteenkasautumiseksi.

Yritykset hakeutuvat sinne, missä infrastruktuuri ja osaaminen jo ovat. Ja juuri siksi Suomen tulisi aktiivisesti, julkishallinnon päätöksillä, rakentaa vastaavaa infraa myös Itä-Suomeen. Kun idässä ei ole tarpeeksi suurta kantaverkon kapasiteettia, sinne ei tule uusia suurinvestointeja. Finngrid ei sitoudu voimanverkkoja rakentamaan ilman investointipäätöstä – ja investointipäätöstä ei tule ilman tarpeeksi vahvaa kantaverkkoa. Niinpä mitään ei tapahdu ja moni investointi Suomeen jää kokonaan toteutumatta.

 

Energia ei ole nollasummapeli

Vievätkö datakeskukset sähkön, kuten Siilasmaa varoittaa? Hän toki korostaa lyhyen aikavälin näkökulmaa, mutta ainakin keskipitkällä aikavälillä historiallinen näyttö kertoo päinvastaista.

Kun sähkön kysyntä kasvaa, kantaverkkoa vahvistetaan. Finnfgridin tilauskirjat ovat ilmeisen täynnä, mutta kaiken järjen mukaan konkreettiset hankkeet pakottavat myös sen nopeuttamaan palveluaan – jo nyt pelkästään sen pitkät aikataulutukset kääntävät investointeja pois Suomesta. Kasvaneen kysynnän myötä tuotantokapasiteettia rakennetaan lisää. Esimerkiksi Fortumilla ja Oulun seudulla on runsaasti tiettyyn pisteeseen asti luvitettuja tuulivoimahankkeita, joita ei ole vielä järkeä laittaa alulle. Investoinnit siis nopeutuvat, kiitos datakeskusten. Ilman kysyntää investointeja ei synny.

Datakeskukset toimivat ankkuriasiakkaina. Ne tekevät muista suurista energiainvestoinneista toteuttamiskelpoisia. Tämä logiikka on sama, joka aikanaan mahdollisti vesivoiman rakentamisen ja myöhemmin ydinvoiman.

 

Suomelle suora digitaalinen valtaväylä Aasiaan

Far North Fiber

Pisimmällä pohjoisista datakaapelihankkeista on Far North Fiber, jonka on määrä nopeuttaa datayhteyttä kolmanneksella – sekä tuoda turvaa Suezin kanavan ja Punaisen meren pohjassa kulkevalle dataliikennekaapelin rinnalle.

Yksi datakeskusten Suomeen kohdistuvaa kilpajuoksua selittävä tekijä on suunnitteilla olevat Jäämeren datakaapelit. Pisimmällä oleva hanke on siirtynyt puheista toteutukseen. Suomen asema arktisen dataliikenteen solmukohtana on vahvistumassa.

Alkuperäinen Cinian Arctic Connect -hanke tähtäsi lähes 14 000 kilometrin merikaapeliin Euroopan ja Aasian välillä. Hanke keskeytettiin vuonna 2021 geopoliittisten riskien vuoksi, erityisesti Kiina-yhteistyöhön liittyneiden epävarmuuksien takia.

Mikä Cinia? Cinia Oy on Suomen valtion enemmistöosuuksin omistama tietoverkko-, kyberturvallisuus- ja ohjelmistopalveluja tarjoava yritys, jonka historia ulottuu jopa 1800-luvun lopulle Suomen lennätinlaitokseen.

Arctic Connectin tilalle on noussut uusi kokonaisuus: Far North Fiber. Tässä hankkeessa Cinia toimii osana kansainvälistä konsortiota, joka rakentaa jopa 17 000 kilometrin arktista valokuituyhteyttä Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Aasian välille. Projekti on edennyt rakentamisvaiheeseen, ja käyttöönottoa tavoitellaan jo vuonna 2028–2o29.

Keskeinen hyöty on viiveen lyheneminen. Pohjoinen reitti tarjoaa suoremman yhteyden Aasiaan kuin nykyiset eteläiset kaapelireitit. Tämä on kriittistä datakeskuksille, pilvipalveluille ja tekoälysovelluksille, joissa millisekunneilla on merkitystä.

Samalla kyse on strategisesta infrastruktuurista. Arktinen kaapeli tuo vaihtoehtoisen reitin globaalille dataliikenteelle, parantaa huoltovarmuutta ja vähentää riippuvuutta geopoliittisesti herkistä pullonkauloista. Pohjoismaiden vahva energiainfrastruktuuri ja viileä ilmasto tekevät alueesta houkuttelevan datakeskuksille, ja uusi kaapeli vahvistaa tätä kehitystä.

Suomelle hanke merkitsee mahdollisuutta nousta Euroopan ja Aasian välisen dataliikenteen keskeiseksi portiksi.

Kaapelihanke Status Arvioitu käyttöönotto
Far North Fiber Rakenteilla 2028–2029
Polar Connect Suunnittelu 2030-luvun alku
PACS Konseptivaihe 2030-luvun alku
Arctic Connect Keskeytetty –
Polar Express (Venäjä) Rakenteilla 2020-luvun loppu (ei tarkkaa)

Infrastruktuuri kansallisena pääomana

Suomen teollinen historia osoittaa, että infrastruktuuri on pysyvämpää kuin yksittäinen teollinen sovellus. Kosket rakennettiin metsäteollisuutta varten, nyt ne tuottavat sähköä koko taloudelle. Rautatiet rakennettiin raakapuun kuljetukseen, nyt ne palvelevat monialaisesti. Sähköverkot rakennettiin jo väistyneelle teollisuudelle. Nyt ne ovat koko yhteiskunnan perusta. Datakeskukset jatkavat tätä ketjua.

Niiden elinkaari voi olla rajallinen, mutta sähköverkko jää, liityntäkapasiteetti jää, osaaminen jää ja alueellinen vetovoima jää.

Teollisen historian keskeinen opetus on ennustamisen rajallisuus. Kukaan ei 1900-luvun alussa voinut kuvitella mobiiliteollisuutta, datataloutta tai tekoälyä. Samaan tapaan emme tänään näe kristallipallostamme, mitä 2050-luvun teollisuus on. Mutta tiedämme, että se rakentuu infrastruktuurin päälle, joka päätetään nyt.

On luonnollisesti aina pohdittava, ovatko nyt tehtävät investoinnit todella sellaisia, jotka palvelevat myös tulevaa. Varmuuttahan siitä ei voi alla. Mutta valinta on myös tehtävä kehityksen ja pysähtyneisyyden välillä. Ilman infrastruktuuri-investointeja korkean lisäarvon teollisuus ei synny, osaaminen valuu muualle ja Suomi jää resurssien tuottajaksi – jos edes siksi.

Investoimalla syntyy ekosysteemejä, syntyy uutta teollisuutta ja mahdollistuu seuraavan kasvun aalto. Eurooppalaista aikakauslehtituotantoa varten valmistetun suomalaisen hienopaperin tapaan nykyisenkaltaiset datakeskukset ovat kenties väliaikainen ilmiö. Mutta niitä varten syntynyt teollinen infrastruktuuri jää palvelemaan seuraavaa teollista vallankumousta.

 

Lähteet:

Comments are closed.